keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Pakoon

Tänään pakenimme Äkäslompolosta. Hetki taisi olla hyvä, koska pääsiäishumu alkoi jo nostaa päätään, ja aamulla Jounin Kauppakin oli melko ruuhkainen. Jouni (tai Sampo) epäilemättä tykkää, mutta meille riittää vähempikin hulina.

Seuraava majapaikkamme löytyi Hotelli Jeriksestä, josta jo kolmannen kerran peräkkäin sain saman huoneen. Huoneen pieni erikoisuus on se, että kylppärin vesihana toimii nurinkurisesti: jos hanasta haluaa lämmintä vettä, vipua täytyy kääntää oikealle (vastapäivään). Asia siis vaatii hieman totuttelua.

Hupaisinta kuitenkin on se, että virhekytkentä tuntuu vaikuttavan myös WC-pönttöön, jonka huuhteluvesi on kuumaa. Vai onko tämä jonkin sortin luksusta?

Olen vuosi vuodelta alkanut arvostaa Jeristä enemmän. Paikka on aivan kansallispuiston kupeessa, ja varsinkin hiihtäjälle löytyy paljon tekemistä. Saman lienee havainnut se neuvos, joka jo kymmenisen vuotta sitten sai ensimmäiset 100000 hiihtokilometriänsä täyteen.


Hotellilta voi lähteä liikkeelle useampaan eri suuntaan: Keimiötunturille, Pallakselle, Torassieppiin, Olokselle tai Särkijärvelle. Pallakselle pääsee myös aamubussilla, minkä jälkeen takaisin Jerikselle voi lasketella ainakin neljää eri reittiä pitkin.


Iltapäivällä hiihtelimme Särkijärven suuntaan. Aurinko yritti jo hetken puskea pilvien välistä esiin, mutta kohta äkäiset lumikuurot peittivät taas taivaan. Toisaalta auringon paistaessa olikin aika tukalan kuuma.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti