Pitkäperjantain lenkiksi valikoitui Keimiötunturin kierros, joka alkoi aika messevällä nousulla Sammaltunturille. On kuulemma Juha Miedon mäki se. En epäile ollenkaan, onhan Juhalla Hotelli Jeriksessä oma nimikkohuonekin.
Lakikohdan saavutettuamme Ambit näytti matkaksi neljä kilometriä, johon ei kovin paljon tasaista sisältynyt. Pieninä paloina mäki kuitenkin taittui mukavasti. Itse nousin aina muutaman sata metriä kerrallaan ja jäin sen jälkeen odottelemaan vaimoa, jota samalla kutsuin kannustavin "Tule jo!" -huudoin.
Jatko olikin sitten helpompaa, vaikka vanha viisaus kannatti silti pitää mielessä: alamäki ei jää koskaan rankaisematta. Keimiötunturin tuvalla oli mukava kerätä voimia loppumatkaa varten.
Illalla juttelin saunassa sveitsiläismiehen kanssa. Hän kuului isompaan ryhmään, joka oli tullut Lappiin hiihtämään Keski-Euroopan maastohiihtokauden päätyttyä. Itse asiassa kyseessä oli juuri sama "saksalaisporukka", johon edellisessä kirjoituksessa viittasin.
Olivat kuulemma jo hiihdelleet Levillä, Äkäslompolossa ja nyt Muoniossa, ja nauttineet olostaan, vaikka sää ei täysin alkuviikosta suosinutkaan. Yritin kysellä, mihin Alpeilla kannattaisi talvella/keväällä lähteä maastohiihtämään, mutta tässä vaiheessa kielimuuri välillämme nousi hiukan liian korkeaksi.
Loma alkaa siis olla lusittu. Alla vielä muutama kännykällä kuvattu lyhytpätkä tältä päivältä. Ei näkynyt aurinkoa, ei, mutta suksi luisti hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti