perjantai 24. huhtikuuta 2015

Liikkeitä

Jokuloma! En ole ihan varma, onko kyseessä talviloma, kevätloma, vappuloma vai joku muu, mutta väliäkö sillä. Kohta pääsee hiihtämään.

Pakkasin autonkin valmiiksi jo tiistaina, vaikka työkiireiden vuoksi lähteminen lopulta venyi perjantaihin. Ei se mitään, kohta pääsee hiihtämään.

Suuntakin on perinteiseen tapaan hukassa, mutta ei haittaa sekään. Kohta pääsee hiihtämään!

Tosin semmoinen pieni haitta on, että lunta on toistaiseksi näkynyt aika vähän. Tai no, tulihan sitä taivaalta välillä sakeastikin, mutta maassa lunta ei enää Rovaniemen korkeudella - jossa parhaillaan majailen - liiemmälti ole.

Matkalla yritin löytää itselleni uudet BC-siteeseen sopivat hiihtokengät. Minulla on kyllä yhdet monot, mutta ne hankaavat varpaat verille.

Niinpä pysähdyin Oulussa, jossa kävin sekä Partioaitassa että Rintamäen Intersportissa. Seuraavaksi poikkesin Kärkkäisellä Iissä, ja lopuksi vielä Haaparannan liikkeissä (Naturkompaniet, Haglöfs outlet). Ei monon monoa missään, vaikka juhannukseen on vielä kaksi kuukautta!

Paljon muuta matkan varrella kyllä näkyi, ja varsinkin joutsenia oli paljon. Lisäksi kohtasin vähän säikyn hirven, jota selvästikin jännitti astua maantielle. Kerran poroon autolla törmänneenä tiesin, että eläin tekee oman peliliikkeensä juuri silloin, kun itse alkaa kyllästyä siihen vatuloimiseen.


Maanittelin hirveä hetken, jonka jälkeen se rymistelikin reippaasti tien yli. Komea eläin, tosin melko arvaamaton liikkeissään.

2 kommenttia:

  1. Ihmeesti nuo talvikamppeet katoavat kaupoista heti, kun ensimmäiset pälvet ilmestyvät maisemaan. Lunta sentään onneksi vielä löytyy, kun menee tarpeeksi kauas pohjoiseen. Mukavaa lomaa ja liukkaita latuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu, kyllä suuri osa kaupoista on jo kätkenyt talvivarusteet varastoon. Toisaalta noita backcountry-monoja on muutenkin hankala löytää, paitsi ehkä nettikaupoista. Täytyy kai vaan tyytyä laastaroimaan varpaita (tai mennä toisilla suksilla). :-I

      Poista