maanantai 27. huhtikuuta 2015

Aikalisä

Eilen oli siinä määrin muuta ohjelmaa, etten juurikaan ehtinyt miettiä loman jatkoa. Majoitusvaraukseni Pallaksella päättyi tänään, mutta koska jatkosuunnitelma oli vielä levällään, otin aikalisän ja jäin tänne vielä yhdeksi vuorokaudeksi.

Varauksen jatkaminen oli vähän hassu operaatio. Käytössäni oli II-kerroksessa oleva retkeilyhuone, ja olisin mieluiten ollut kolmannenkin yön samassa huoneessa.

Kyseiseen huoneeseen oli kuitenkin tehty jo uusi varaus, mistä syystä minulle osoitettiin I-kerroksesta täysin identtinen retkeilyhuone.

Siirsin tavarani sinne, mutta samalla hämmästelin järjestelyn mielekkyyttä. Käytössäni ollut huonehan vaatii nyt ylimääräisen siivouskerran. Eikö uusi asiakas olisi voinut suoraan mennä alakerran huoneeseen, joka siis on samanlainen?

Vaikka mikäpä minä olen asiakaslogistiikkaa arvostelemaan. Sainhan uudet puhtaat lakanat ja pyyhkeen, ja Marianne-karkkikin odotti taas tyynyllä.

Aamulla oli kirkas sää, mutta iltapäivästä alkaen oli luvassa sateita. Niinpä nappasin autosta lumikengät ja lähdin nousemaan kohti Taivaskeroa. Sieltä on tunnetusti hienot maisemat, enkä sitä paitsi ollut käynyt kerolla aikoihin.

Otin mukaani uudemman kamerakännykän (Samsung Galaxy S5 Active), koska ajattelin, että saisin sillä parempi kuvia kuin talvella yleensä käyttämälläni Galaxy Xcover II:lla. Hermot kuitenkin meinasivat mennä.

Vanhempaa Xcoveria voi hyvin käyttää kuvaamiseen myös hansikkaat kädessä. Kun fyysistä Home-nappia painaa, näyttö aktivoituu, ja tämän jälkeen kameran saa päälle (ja näyttölukon pois) pitämällä kameranäppäintä painettuna sekunnin ajan. Kuvatkin saa otettua samalla painikkeella.

S5 Active-mallissakin on ohjelmoitava painike, johon voi liittää vaikkapa kameran, mutta sen painaminen ei poista näytön lukitusta. Näyttölukkoa ei tunnu saavan pois muuten kuin kosketusnäyttöä käyttämällä, ja se ei kerta kaikkiaan hansikkaat kädessä onnistu, vaikka näytön herkkyyttä asetuksista lisäisikin.

Näyttö ei myöskään reagoi hyvin nenään tai muihin ulokkeisiin. Kieltä en tosin kokeillut. Nähdäkseni ainoa vaihtoehto on kytkeä näyttölukko tilapäisesti pois päältä, mutta sitten ei voi tietää, mitä hölmöä kännykkä taskussa ollessaan keksii.

Eikös sen pitäisi olla ihan peruskauraa, että active-kännykkä toimii käsineiden kanssa? Pitääkö korealaisille käydä tumput kädessä näyttämässä, että homma ei toimi? Vai enkö minä vaan osaa?

No, nythän tuon tietää. Tosin sitä en tiedä edelleenkään, mitä huomenna teen.

4 kommenttia:

  1. Onpas tutun näköiset lumikengät tuossa kuvassa. TSL 227, otaksun? Itselläni on samanlaiset, ja olen kovasti tykännyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain! Aluksi varsinkin kiinnityssysteemi tuntui hiukan ylitekniseltä, mutta ratkaisuhan on lopulta varsin toimiva.

      Tänään olisi selvinnyt pitkälle iltapäivään ihan tavallisilla kengillä, mutta täytyyhän noita lumikenkiä suosia, jotta käyttökerran keskihintaa saa hivutettua alaspäin... :-)

      Poista
    2. Jyrkkään mäkeen kiivetessä olen huomannut kantapään alle käännettävän korotusraudan hyväksi keksinnöksi. Saa jalan luonnollisempaan asentoon. Ja pitoahan noissa on hurjasti - noilla kiskoo painavankin ahkion vaikka minne ja vielä takaisinkin.

      Poista
    3. Itse en ole sitä koroketta juurikaan käyttänyt, mutta minä menenkin enimmäkseen vaan loivia rinteitä. :-)

      Mutta jotain sellaista kaipaisin, joka helpottaa rinnettä sivusuuntaan kulkemista... Pelkään tosin, että kyse on älystä olla hakeutumatta tuollaisiin paikkoihin.

      Poista