Kun sauvalla lyö muutaman kerran vauhtia, matkaan menee parisen tuntia, joten ehtisimme hyvin Jerikselle ennen puoliltapäivin saapuvia lumisateita. Latukin oli juuri aamupäivän aikana lanattu.
Mäntyrovalle laskeuduttuamme vaimo mainitsi, että hänellä oli vaikeuksia pysyä minun perässäni. Siis alamäessä?! Onko jotain pielessä?
Kun alamäki taittui tasamaaksi, vaikeudet lisääntyivät. Emme todellakaan hiihtäneet kovaa, mutta jouduimme silti pysähtymään muutaman sadan metrin välein vaimon vetäessä happea, vaikka latu oli tampparin jäljiltä loistokunnossa.
Lopullisesti vaimon kone leikkasi kiinni Torassiepin jälkeisissä mäissä. Olin äimän käkenä, koska minulle oli epäselvää, mistä homma oikein kiikasti.
Ongelma hengenahdistuksineen vaikutti ikävältä, joten päätimme palata Torassieppiin ja tilata taksin. Lähimmät autot olivat ajamassa koulukyytejä, joten auto kuljettajineen olisi pitäny tuoda paikalle jostain Muonion takaa. Se kuulosti hankalalta, vaikka lieneekin aika yleistä.
Seuraava vaihtoehto oli, että vaimo jää Torassieppiin odottamaan, ja itse hiihdän Jerikselle hakemaan auton. Se olisi tietänyt 1 - 2 tunnin odottelua ulkona huononevassa säässä. Paikallinen kahvilakin oli jo tältä keväältä sulkenut ovensa.
Lopulta sain maaniteltua vaimon liikkeelle hiihtämään kohti Jeristä. On kuitenkin parempi, että olemme yhdessä, jos tilanne pahenee. Olin itsekin jo poistunut hiihtotilasta, joten hidas vauhti ei enää ollut ongelma. Tarkoitus oli vaan jotenkin ryömiä takaisin hotellille.
Tässä vaiheessa keli oli jo surkea. Jerisjärven jäällä 6 - 7 metriä sekunnissa puhaltanut tuuli tukki silmät ja korvat, mutta etelästä tuleva ilma ei onneksi tuntunut kylmältä.
"Parin tunnin lenkkiin" meni lopulta liki viisi tuntia. Lomat ovat joskus alkaneet paremminkin, mutta olimme sentään päällisin puolin kunnossa ja neljän seinän sisällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti