Olin ajatellut hiihtää Pallakselta Vuontisjärven kautta Nammalakuruun, ja sitten tunturin länsipuolta takaisin Pallakselle. Reittiin ja hiihtosuuntaan vaikuttivat entiseen tapaan monet parametrit, esimerkiksi:
- Aurinkoisena päivänä sielua kannattaa helliä iltapäivän tunteina tunturin länsipuolella.
- Jos tuulee kovaa etelästä, länsipuolta ei kannata hiihtää Pallaksen suuntaan (ja päinvastoin).
- Helteellä tunturin itäpuolen ladut kantavat paremmin / pidempään.
- Jos meinaa Pallakselta käsin pyörähtää Hannukurussa, kannattaa menomatkalla pääsääntöisesti hiihtää länsipuolta, koska itäpuolen latu on varmempi tapaus.
- Jos repussa on konjakkia, Palkaskurua ei kannata mennä alaspäin.
Tarkoitukseni oli vältellä Lapponia-hiihtoon osallistuvaa porukkaa, mutta tänään se ei ehkä täysin onnistuisi. Himmelriikin 50 km:n hiihto nimittäin etenee Vuontisjärveltä Nammalalakurun ja Keräsjärven kautta Pallakselle, josta matka edelleen jatkuu Olokselle.
Päätin antaa lapponialaisille riittävästi etumatkaa, jotta omat manööverini eivät hidastaisi kilpaa hiihtäviä. Retken kuulain hetki ajoittui matkan alkuun.
Tunturissa oli kova tuuli, ja se puhalsi alkumatkan juuri siitä suunnasta, johon itse pyristelin. Ylhäällä Palkaskurussakin puhalsi niin, että vielä ylämäen taittuessa alamäeksikin vauhtia sai lykkiä ihan tosissaan.
Hyvä puoli tuulessa oli se, että se oli pyryttänyt kuruun pehmeää lunta, mikä helpotti laskemista. Jäisessä Palkaskurussa minua yleensä vaivaava kuolemanpelko ei nyt saanutkaan otetta, vaan mutkittelu rinnettä alas oli jopa nautinnollista.
Toisaalta vastatuuli kirvoitti jälleen hien pintaan tunturin itäpuolen aukeilla osuuksilla, ja nousu Montellin majalle ja Nammalakuruun oli vasta edessä.
Päästyäni Vuontisjärven rantaan rullasin nousukarvat suksien pohjaan. En kuitenkaan jaksaisi luistella mäkeä Nammalakuruun asti, joten voisin ihan hyvin tehdä elämäni seuraavasta tunnista hieman helpomman.
"Tästäköhän se sonnilauma meni?", pohdiskeli paikalle osunut toinen hiihtäjä vilkuillen samalla mäkeen nousevaa uraa. Niin, kyllähän liki 300 miestä jonkinlaisen mylvinnän saa aikaan. Varsinkin, kun seassa on vielä viitisenkymmentä naishiihtäjääkin.
Mietin siinä Montellille noustessani, että onkohan se dopingia, jos turaa pari minuuttia karvojen kanssa ja hölkkää sitten ylämäessä muiden ohi? Tosin ehkä vahvimmat jaksavat luistattaa suksea koko neljän kilometrin nousun ajan. Muutamia harjoitusnousuja täytyy kyllä ennen sitä olla takana.
Säätila tunturissa ei edelleenkään ollut niin umpiaurinkoinen kuin mitä ennusteet olivat antaneet ymmärtää. Pikemminkin keliä olisi voinut luonnehtia synkäksi. Välillä satoi luntakin, liekö ennustajalta menneet sääsymbolit sekaisin? Vai onko niin, että ostamani sääarpa ei vaan tällä kertaa voittanut?
Nammalakurun tuvan lämmössä oli kuitenkin kiva pitää taukoa. Hiukan väsynyt taisin tässä vaiheessa olla, koska tulin ensin lompsineeksi varaustuvan puolelle, vaikka tiesin autiotuvan olevan sisäänkäynnin oikealla puolella.
Loppumatka Pallakselle oli odotetusti myötätuulen ansiosta helpompi. Mutta aurinkoa ei edelleenkään näkynyt, vain karjalauman jäljet pehmeässä lumessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti