Kantaessani laukkuja autolle juttelin ulkona olleen naisen kanssa. Hän oli edellisenä iltana saapunut hotellille ja tuntui jakavan ajatuksen siitä, että huhtikuu on parasta Pallaksella.
Päästyäni autolle Subbe oli jotenkin tohkeissaan.
- Hei, tunsitko sinä tuon naisen, jonka kanssa juttelit?
- En varsinaisesti, tosin ääni oli kyllä jotenkin tutun oloinen. Kuinka niin?
- Se nainenhan oli... Äh, mikä se nimi taas olikaan... Pirre! Se nainen oli Pirre!
- Pirre? Vai niin. No, Pirrekin tuntui fanittavan Pallasta.
Normaalisti ajoreitti Pallakselta kotiin kulkisi luontaisimmin Torniojokilaakson kautta, mutta kun kiire ei ollut, ratsastimme Sodankylään ja sieltä edelleen kohti Pyhä-Luostoa. Kahvittelin hetken Luostolla latukarttaa tutkien, minkä jälkeen matka jatkui vielä Pyhälle.
Pyhätunturi olikin hyvä valinta seuraavaksi kohteeksi. Pyhän ladut olivat mainiossa kunnossa, ja varsinkaan tunturin pohjoispuolen latuja en ollut aikoihin hiihtänyt. Edellisen kerran ehkä vuosia sitten suksiessani Luoston ja Pyhätunturin väliä.
Pyhätunturin eteläpuolelta kiertävä latu on minulta vielä kokonaan näkemättä, mutta osa siitä on luonnonlatua, joten sitä varten täytyy varata hieman enemmän aikaa.
Hotelli Pyhätunturin aamiaisella oli lisäkseni neljä muuta miestä. Tuntui kotoisalta, kun kaikki sanaakaan sanomatta asettautuivat aamiaissalissa maksimietäisyydelle toisistaan... Taisimme kaikki olla suomalaisia.
Kuin kontrastina tälle Pallaksella oli iso leegio ranskalaisia, jotka todennäköisesti olisivat tulleet syliin istumaan, jos muualle ei olisi mahtunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti