Tolosjoen kulmilla

Saariselän hiihtoladut on aika paljolti tullut vuosien mittaan hiihdettyä, mutta yksi merkittävä reitti oli vielä näkemättä, nimittäin Kulmakurun kierros. Sinne siis!

Kulmakuruun veti oikeastaan toinenkin syy. Ostin Saariselän Partioaitasta uudet backcountry-monot (NNN BC), joita piti päästä kokeilemaan.

Minulla oli kyllä ennestäänkin yhdet BC-monot, mutta ne hankaavat varpaat verille jo parin kilometrin matkalla. Varpaat voi toki etukäteen teipata, mikä auttaa vähän, mutta muuta asialle ei juuri voi tehdä.

Monoasia sinetöi samalla myös suksivalinnan, koska omistan vain yhdet BC-siteellä varustetut sukset (Madshus Voss). Mutta ehkä Vossit toimisivat Kulmakurun reitillä, joka on ns. erämaalatu, eli maastoon kelkalla vedetty kapea pertsaura.

Aika pian liikkeelle lähdettyäni selvisi, että minulla oli alla väärät sukset. Vossihan on hintsusti liian leveä uraan, joka latusukselle vedetään.

Kun ura vähän kuluu, Voss saattaa siihen mahtua, mutta tuoreella ladulla suksi tai side tökkää alituiseen uran reunaan. Pelkäsin, että jään suksistani kiinni latuun, ja sitten tarvitaan taas helikopteria.

Asia ei varsinaisesti tullut yllätyksenä, mutta vaihtoehtoja ei ollut, jos monoa halusi testata. Joka tapauksessa hiihtäminen osoittautui todella hitaaksi.

Toinen Kulmakurun reitillä kohtaamani pulma oli se, että luistavalla kelillä loivatkin mäet tuntuivat hankalilta. Osittain siitä syystä, että en voinut laskea urassa, mutta toisaalta siksi, että jarruttaminen oli kapealla uralla vaikeaa.

Jos uran vieressä oli tilaa laskea, ongelma tietysti ratkesi, mutta esimerkiksi Tolosjoelle laskeva kuru oli haastava. Reitti oli kuitenkin kaunis ja sisälsi niin metsäisiä osuuksia kuin tunturiakin.

Itse Kulmakuru on ihan näyttävän näköinen, L-muotoinen rotko. Talvireitti myötäili kesällä käytössä olevaa maastopyöräreittiä, jota seuraten kurulla voisi poiketa myös sulan maan aikaan.

Oma matkani tuntui hitaasta vauhdista johtuen pitkältä. Reitillä oli jonkin verran muitakin hiihtäjiä, ja kaikki - siis ihan kaikki - painelivat latusuksineen minusta ohi. Vain ylämäissä pysyin suomupohjieni ansiosta edes jotenkin muiden tahdissa.

Kun viimein pääsin takaisin parfyymiladulle, Laanilasta lähti samaan aikaan liikkeelle arviolta 70-vuotias mies vaimonsa kanssa. Siinä hiihdettiin ehkä kilometrin verran rinta rinnan - saatoinpa hetken olla pari metriä edelläkin - mutta kun ylämäki taittui, vaari nykäisi ja katosi mummoineen horisonttiin.

Uusi monokaan ei selvinnyt kokeesta ihan puhtain paperein, koska vaikka varpaat olivat testin jälkeen ehjät, kantapäässä oli rakko. Arvelen kuitenkin ongelman ratkeavan kantapään alle laitettavalla ylimääräisellä pohjallisella. Sellaistan käytän muidenkin monojen kanssa, mutta nyt koroke lähtötohinoissa unohtui.