Näky oli menomatkalla hieman hämmentävä, ja sitä se oli edelleen.
Suomun hotellihan (tai nimenomaan sen vanha puoli) paloi lokakuussa 2015 liki maan tasalle. Sittemmin on yritetty selvittää, mikä tulipalon tarkalleen ottaen aiheuttikaan.
En ole perillä kaikista Suomuun liittyvistä käänteistä, mutta majoittujan silmin katsottuna tilanne vaikutti tänään jokseenkin samalta kuin vuosi aiemmin:
- Kiinteistö rakennustelineineen on vähän keskeneräisen oloinen
- Väliaikaiset yleiset tilat (vastaanotto, ravintola) ovat edelleen käytössä
- Kulkeminen huoneisiin parkkipaikan puolelta on hankalaa
- Saunaa ei ole
Toisaalta hiihtokeskus tuntuu silti perustoimintojen osalta pyörivän kohtuullisesti. Hyvätasoisen ja tilavan huoneen saa suurella todennäköisyydellä, laskettelurinteet vetävät porukkaa ja maastohiihtolatujen huolto toimii. Ravintolasta saa illalla ruokaa, ja aamupalakin on ihan kelpo.
Jos ylempänä mainitut puutteet eivät haittaa, Suomulla voi viettää rauhallista lomaa jopa pahimpina sesonkeina. Ehkä juuri tästä syystä jäimme Suomulle sen sijaan että olisimme jatkaneet esimerkiksi Rukalle, joka olisi hintansa puolesta ollut edullisempi.
Toinen Suomulle houkuttanut asia oli alueen hiihtoladut. Viime keväänä testasin vaimon kanssa pari lyhyintä latua, mutta nyt ajattelin kokeilla Viiden vaaran lenkkiä, joka kulkee Suomutunturin takamaastoissa.
Tällä kertaa latujen kunto jätti hieman toivomisen varaa. Lähilenkit (Kalliovaara, Suomukangas) olivat kyllä loistavassa kunnossa, mutta tunturin ympäryslatua ja vaarojen lenkkiä ei oltu lanattu muutamaan päivään, joten ne olivat lumisateiden jäljiltä aika pehmeässä kunnossa.
Onneksi aavistin tilanteen oikein ja lähdin liikkeelle pitopohjasuksilla, sillä luistellen viiden vaaran lenkki olisi ollut raskas. Pertsaa hiihtäen pieni pehmeys ei haitannut, ja maisemistakin nautti enemmän, kun koko energia ei mennyt mäkiä polkiessa.
Vaaralenkki oli paitsi kaunis...
... myös hyvin rauhallinen, koska vastaan ei tullut yhtään ihmistä.
Kerran tosin säikähdin ladun varressa olevaa tummaa hahmoa, jota ensin luulin noidaksi. Lapissahan noitia riittää, ja joskus ne voivat olla ilkeitäkin.
Valokuvan jälkianalyysi kuitenkin paljastaa, että kyseessä taisikin olla Darth Vader, joka sattui samaan aikaan laskemaan jäistä rinnettä alas.
Takaisin hotellille palattuani päätin mennä syömään hotellin ravintolaan. Minulla ei ollut huutava nälkä, mutta halusin omalla kulutuskäyttäytymiselläni tukea Suomun tulevaisuutta. Kiirastorstaina leipä ja viini olisivat riittäneet, mutta otinpa lisukkeeksi broilerinrintaakin.
Epäonnekseni ruokapöytäni taakse ilmestyi juuri annoksen saatuani sähköpianoa soittava live-pianisti. Kaveri soitti ihan hyvin, mutta kun minulla on vähän herkät korvat ja olin heti kaiuttimesta seuraava, ylä-äänet särisivät korvissani ikävästi.
Chiquititan alkaessa en enää tuntenut oloani kotoisaksi, vaan kumosin loput ~18 senttiä viinistäni yhdellä kulauksella ja pakenin paikalta. Olisin yhtä hyvin voinut juoda viinini suoraan pullon suusta.
Suomu oli lomamatkamme viimeinen yöpaikka. Seuraavana päivänä koukkasimme vielä Ukko-Hallan ja Paljakan hiihtokeskusten kautta, mutta ainakin Halla oli majoituksen puolesta täynnä, joten jatkoimme kotiin asti.
Yleisesti ottaen pohjoisessa tuntui vielä olevan talvinen keli, ehkä enemmän kuin tähän aikaan vuodesta yleensä. Tämä huomioiden tuntuukin hassulta, että enää pari kuukautta ja taas mennään kohti uutta talvea... Toivottavasti ensi talvena Suomun hiihtokeskuskin saa kunnolla ilmaa siipiensä alle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti