Niinpä lähdimme ajamaan kohti Finnsnesiä. Alitajunnassa pyöri ajatus poiketa Senjalla ja Åndertalenin kansallispuistossa, mutta hankkeeseen liittyi useita avoimia asioita - meiltä esimerkiksi puuttui alueen kartta - joten jatkoimme vielä eteenpäin. Senja sitä paitsi on jo meille tuttu paikka.
Lopulta valitsimme uudeksi kohteeksi Tromssan. Sieltä oli helppo löytää yöpaikka; olkoonkin, että huonehinnan ohjaamana päädyimme lentokentän vieressä olevaan Scandic-hotelliin. Jatkuvasti nousevat ja laskeutuvat koneet hermostuttavat hieman, mutta ehkä ne osaavat väistellä hotellia.
Tänä aamuna ajattelimme ensin lähteä rannalle, mutta siellä satoi vettä, joten päädyimme sitten tunturiin. Tønsvikistä löytyi parkkipaikka, josta pääsi kätevästi Nonsbulle menevälle polulle. Sieltä jatkoimme edelleen kohti Blåkollkoiaa ja tämän jälkeen takaisin autolle.
Tunturissa kuulee usein kilkattavia ääniä, jotka yleensä ovat peräisin porojen tai lampaiden kaulassa olevista kelloista. Se on ihan OK, kunhan äänen lähteen vaan pystyy paikallistamaan.
Joskus kuitenkin on niin, että kilkatus kuuluu, mutta mitään ei näy. Näin kävi tänäänkin, ja se aiheutti seurueessamme polemiikkia. Vaimo on sitä mieltä, että jos eläintä ei näy, se on jossain piilossa. Mutta miten se voi piiloutua tasaisella tunturipaljakalla?
Vaimoa ärsyttää se, että tempausteoriani selittää asian aukottomasti. On nimittäin niin, että jos eläin on juuri temmattu pois, sitä ei enää näy, mutta kello saattaa vielä hetken soida tuulessa. On mahdollista, että polun varrella olevat veriset T-kirjaimet liittyvät jotenkin asiaan, mutta tätä en ole pystynyt osoittamaan.
Huomenna yritämme kai uudestaan rannalle. Sen jälkeen täytynee jatkaa matkaa lähemmäksi Suomea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti