Kiveä kiven päällä

Vajaan parin viikon kesälomamatka alkaa olla ohi. Ajatus edessä olevasta arjesta korpeaa vähän, mutta toisaalta on kiva palata kotiinkin.

Matkailussa on oma vaivansa, enkä ole varma, haluaisinko enää tehdä 3 - 4 viikon automatkoja, joita nuorempana tuli ajettua. Pitäisi ainakin malttaa jäädä paikoilleen muutamaksi päiväksi kerrallaan.

Nyt homman nimi oli se, että Karasjoelta pyristellään kotiin kolmessa päivässä, kuitenkin matkalla mahdollisuuksien mukaan retkeillen. Tarkoitus oli valua etelään Saariselän kautta, mutta kun lännempänä paistoi aurinko, päätimme seurata sitä.

Matkalla Kautokeinon suuntaan poikkesimme pikaisesti Vuottašoaivilla, mutta jatkoimme sitten Suomeen ja Pallakselle yöksi. Vaimo höyrysi vielä Taivaskerolle noususta, mutta onneksi suunnitelma vaihtui saunomiseen ja sitä seuraavaan ruokailuun Hotelli Pallaksen ravintolassa.

Seuraavana aamuna pidimme vielä kerran palaveria alkavan päivän ohjelmasta, ja päätimme tavoitella Kittilän itäpuolella olevaa Kumputunturia. Itse olen käynyt siellä pari vuotta sitten, mutta vaimolle paikka oli vieras. Jotta homma ei olisi täysin vanhan kertaamista, sovimme tällä kertaa nousevamme ylös tunturin pohjoisrinnettä, Vesmajärven puolelta (edellisellä kerralla lähestyin tunturia Jeesiöjärven puolelta).

Kumputunturin taakse on jonkin verran matkaa, eikä aina riitä, että löytää sopivalta näyttävän ajoreitin paperikartasta, nettikartasta ja navigaattorista. Ei riittänyt tälläkään kertaa:

Ei auttanut kuin kääntyä takaisin ja etsiä metsän keskeltä uusi reitti. Sattumoisin uusi tie näkyi vielä kartoissamme polkuna... Itse patikointiosuus olikin sitten helppo ja ehkä hiukan lyhyempi kuin Jeesiöjärven puolelta nouseva polku.

Kumputunturi ei ole tuntureista aivan vähäisimpiä, koska se kohoaa 581 metrin korkeuteen. Sille on ominaista myös poikkeuksellisen kivikkoinen laki.

Kivenlohkareet ovat hyvin suuria, jopa useiden kuutiometrien kokoisia, mikä vaikeuttaa liikkumista tunturin huipulla. Pimeällä se voisi olla vaarallistakin.

Hyvän sään aikaan tunturilta kuitenkin näkee kauas, ja tuulikaan ei haittaa, koska huipulla on entisen palovartijan tuvan lisäksi myös pieni pyöreä huvimaja, jossa maisemia voi kiikaroida evästelyn ohessa.

Tapasimme tunturissa monenlaisia eläimiä. Erikoisempia lintuja oli useitakin, ja rinnettä pitkin viipottivat ainakin jänis, sopuli sekä lauma poroja. Näyttävimmästä suorituksesta vastasi kuitenkin kurki, joka tempautui reitin metsäosuudella lentoon aivan jalkojemme edestä.

Hetkinen... Sanoinko todella, että kurki tempautui lentoon? Lintu nimittäin roikotti jalkojaan vähän oudosti. Ja mitä kurki ylipäänsä teki tiheässä metsässä, eivätkö ne yleensä hengaile pelloilla?

Harmi, etten ehtinyt ottaa tilanteesta kuvaa, koska se olisi saattanut lopullisesti todistaa tempausteoriani oikeaksi. Maailma ei olisi tämän jälkeen ollut entisensä, tosin vaimo tuskin olisi uskonut sittenkään.