Heia heia

Aamu ei enää tänään auennut aurinkoisena. Taivaalla roikkui pilviä, jotka peittivät Myren majapaikkamme ikkunasta näkyvät 400 - 500 metriä korkeat huiput. Vaikutti siltä, että tänään ei kannattaisi tavoitella kovin korkealla kulkevia reittejä.

Ut.no-sivustolta löytyy paljon reittiehdotuksia. Ehkä vähän liikaakin, koska yltäkylläisyyden vallitessa valinta muuttuu hifistelyksi. Löysimme kuitenkin Sortlandin ympäriltä pari vähän matalammalla (200 - 300 metrissä) kulkevaa reittiä, joita ajattelimme kokeilla.

Reiteistä ensimmäinen oli rengasreitti, joten päätimme aluksi tavoitella sitä. Tavoittelun asteelle homma jäikin, koska emme onnistuneet löytämään polun alkua. Niinpä kävimme toisen vaihtoehdon kimppuun, mutta lopputulos oli sama. Tällä kertaa emme löytäneet edes polulle johtavaa tietä.

Kaiken sähläämisen jälkeen taivas kuitenkin alkoi seljetä, ja vähän korkeammatkin huiput putkahtivat esiin. Ajoimme Strandiin, josta voisi kätevästi kivuta Strandheialle, 647 moh.

Lopulta taisikin olla hyvä, että missasimme pari aiempaa reittiä, koska Strandheia oli osittain pilvisestä säästä huolimatta hieno paikka. Rouvakin selvisi helposti huipulle asti, koska matkan varrella ei ollut ajatusta sumentavia kapeita harjanteita.

Rinteiden kiipeäminen tuntuu äkkiseltään vähän jaloissa. En oikeastaan ihmettele, että norjalaiset pärjäävät urheilulajeissa, joissa tarvitaan jalkoja. Voi olla, että jos koko kesän kipuaisi näitä rinteitä, syksyllä olisi ihan turha sovitella itseään bussin penkkiin.

Yleinen säätila Lofooteilla (ja Vesterålenilla) on muuttumassa huonompaan suuntaan, tai ainakin pilvisemmäksi. Korjasimmekin omaa lomasuunnitelmaamme siirtymällä päivän päätteeksi Harstadiin. Tietyt asiat ovat kuitenkin ennallaan, kuten esimerkiksi se, että syömme edelleen nuudeleita. Totta puhuen jo kolmatta päivää peräkkäin.