Viilenevää

Kolmen Tromssa-vuorokauden jälkeen oli aika vaihtaa paikkaa. Etelästä puskevat sateet työnsivät meitä yhä pohjoisemmaksi, Altaan asti. Ajomatka (~400 km) oli yhdelle päivälle liikaa, mutta ehdimme silti käydä katsomassa Isfjordjøkelen-nimistä jäätikköä.

Isfjordjøkelen (tai Øksfjordjøkelen) ei ole Norjan suurin tai kaunein jäätikkö, eikä myöskään helpoiten saavutettavissa, mutta silti päiväretken arvoinen kohde. Sen erikoisin piirre on, että kyseessä on Manner-Euroopan ainoa sulamisvetensä mereen laskeva jäätikkö.

E6-tieltä on polun lähtöpaikalle kymmenisen kilometriä, jonka jälkeen käveltävää on vielä 2.5 km suuntaansa. Polun virallisessa kääntöpaikassa on nuotiopaikka ja esteetön näköala vuonon toisella puolella röhnöttävälle jäätikölle. Polku jatkuu vielä lähemmäksikin jäätikköä, mutta merkitty osuus ei (ymmärrettävistä syistä) johdata vierailijoita aivan jäätikön viereen.

Tunturin kupeesta roikkuva jäätikkö oli jotenkin häijyn oloinen; varsinkin, kun jää hetkittäin piti murisevaa ääntä. Suurin osa jäätiköstä toki oli tunturin päällä eikä näkynyt alas vuonoon lainkaan.

Helpoiten jäätikön viereen olisi päässyt venekyydillä. Matkan hinta olisi ollut noin 20 € / henkilö, minimimaksun ollessa 50 € per vene. Käytetyt veneet olivat nopean oloisia...

... mutta aika vaatimattoman kokoisia jäätikön reunaan verrattuna.

Mahtaakohan jäätiköltä joskus pudota suurempiakin lohkareita vuonoon? Jos näin käy, jäätikön edessä tapahtuvaan veneilyyn liittynee omat haasteensa.

Jäätiköltä poistuessamme tapahtui se, mitä olen jo peljäten odottanut: pakarahalvaus iski autoa ajaessa. Ei auttanut kuin ohjata auto tien viereen ja pompata ulos venyttelemään. Onneksi tämä tapahtui pienellä sivutiellä, eikä esimerkiksi mutkaista vuononreunaa ajaessa.