lauantai 31. elokuuta 2013

Mitä haaviin on tarttunut

Loppukesän lomareissusta tuli vähän erilainen kuin mitä ennakkoon kaavailin. Mielessä oli välkkynyt ajatus Pohjois-Ruotsiin suuntautuvasta matkasta, mutta kun Kebnekaiseen liittyvä suunnitelma meni mönkään, jäin lopulta pyörimään Suomen puolelle. Vaan eipä tuo haitannut, koska elokuun lopussa majoitustakin on tarjolla sesonkiaikoja edullisemmin. Ruska ei vielä ollut hehkeimmillään, mutta värien kirjo luonnossa oli jo selvästi lisääntynyt.

Minun pitäisi silti etukäteen suunnitella näitä reissuja enemmän. Pohjois-Suomen luontokohteita on tullut melko paljon kierrettyä, eikä uusien paikkojen sovittamminen matkan varrelle ole aina helppoa. Viikon aikana ei ehdi minne tahansa, enkä yksin kulkiessani ole hanakka kiertämään samoja paikkoja useaan kertaan. Välillä tuntuikin siltä, että suuri osa ajasta menee seuraavaa kohdetta miettiessä.

Tällä kertaa pähkäilyjen lopputuloksena syntyi kuitenkin hyvä paketti. Kiipesin kahdelle uudelle tunturille ja poikkesin parissa sellaisessa kohteessa, joista jaetaan kulttuuripisteitäkin. Ehkä paras jälkimaku jäi Ketomellan Hietajärveltä ja Kivitunturilta. Hyvältä tuntui sekin, että ehdin kaiken muun ohessa vielä lenkkeilläkin, mikä ei reppulomalla ole itsestäänselvää. Viikon päästä on jälleen Kuopio Maraton, ja pelkästään tunturissa kävelemällä juoksurytmi olisi helppo kadottaa.

Kun matkustaa omalla autolla, täytyy ajamisen mielekkyyteenkin kiinnittää huomiota. Tällä kertaa vireystilaa piti yllä se, että ajelin hiukan eri reittejä kuin tavallisesti. Kittilästä Inariin menevän 955-tien soraosuudet ovat paikoin ikäviä köryyttää, mutta matka etenee kyllä, jos tien varrelta poimii nähtävyyksiä - kuten Taatsin seita.

Toinen minulle maantieteellisesti uusi tuttavuus oli Savukosken kunta. Paitsi että sieltä löytyvä Kivitunturi oli upea paikka, myös Savukosken ja Sallan välinen hyväkuntoinen maantie oli mukavaa ajella. Suuria tuntureita ei matkan varrelle osu, mutta kaunista lappilaista kangasmetsää riittää tien molemmin puolin.

Myös Sallan seudulle on sitten viime näkemän rakennettu paljon uutta, tosin lähinnä Sallatunturin läheisyyteen. Sallasta löytyykin paljon polkuja kuljettavaksi, joten luulenpa, että tie vie Sallatunturille vielä uudestaankin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti