Kuopiolaisittain asiaa tarkastellen Kebnekaisen valloitukseen liittyy pari perusongelmaa. Kebnekaise on - ainakin viikon lomaa ajatellen - melko kaukana, joten pelkästään siirtymisiin useita päiviä.
Jos lähtee heti työpäivän jälkeen liikkeelle, ehtii ensimmäisen illan aikana ehkä Ouluun (288 km). Toinen päivä menee matkalla Kiirunaan (488 km), ja kolmas päivä autoillen Nikkaluoktaan (65 km) ja patikoiden (19 km) Kebnekaisen tunturiasemalle. Vasta sitten alkaa itse kiipeäminen, joka sekin ottaa kokonaisen päivän. Toki yhdensuuntaisen matkan taittaa yhtäsoittoa nopeamminkin, mutta se ei enää 4-kymppisenä tunnu mielekkäältä.
Toinen ongelma on se, että Kebnekaisen 2100+ metrin korkeudessa sijaitseva huippu on melko usein pilvessä. Jos sataa tai pilvet roikkuvat, ei huipulta näe mihinkään, eikä huonossa kelissä kiipeäminen ole muutenkaan hyvä ajatus. Kolmen matkapäivän jälkeen toivoisi saavansa ponnisteluilleen vastinetta.
Tällä kertaa myöhästyin ehkä vuorokaudella. Olisin tiukasti polkien ehtinyt Kebnelle maanantaiksi, mutta sateet olivat minua nopeampia. No, vuorihan madaltuu kaiken aikaa - ensi vuonna homma on helpompaakin!
Kebnekaise-suunnitelman kariuduttua siirryin safe-moodiin ja ajelin Ylläkselle. Parkkasin itseni Äkäslompoloon, vedin lenkkarit jalkaan ja rynnistin kohti Isometsän nousua. Se ei ole juosten niin paha kuin luistellen talvella, mutta saa silti tunteet pintaan. Aurinko kuitenkin paistoi eikä hyttysiä enää ollut - erittäin hienoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti