Siltä kuihtuvalta polulta

Hanhisuon kupeessa menevä polku ei vielä ollut täysin kuollut, mutta ikävöin sitä jo silti.

Linkki videoon

Kaljaa ja kuihtuvia polkuja

Kesä 2024 eteni kovaa tahtia. Huhtikuu tuntui juuri vasta päättyneen, mutta pian olikin jo heinäkuu ja keväästä kolme kuukautta. Vanhemmiten aika etenee nopeammin, ja sen kyllä huomaa.

Heinäkuun alussa päätimme matkustaa pohjoiseen. Sääennusteista johdettua suunnitelmaa noudattaen lähdimme ajamaan kohti Kuhmoa sillä ajatuksella, että voisimme aluksi poiketa Hanhisuolla, jossa jo alkukesästä kertaalleen piipahdimme.

Sateinen lähtöpäivä ei kuitenkaan suosinut ulkoilua, joten pysähdyimme ensimmäiseksi yöksi Metsäkartanolle, josta voisimme aamulla jatkaa Nurmeksen kautta Hanhisuon suuntaan.

Metsäkartanon camping-alue oli heinäkuussakin yllättävän rauhallinen, eikä hintakaan ollut erityisen paha (kaksi henkeä + sähkö, 26 €). Vaunupaikkoja on nettisivujen mukaan yli 50, mutta paikka lienee harvoin tupaten täynnä. Oman vierailumme aikana auto- tai telttakuntia oli ehkä viisi.

Autossa on vähän tylsää odotella sateen loppumista, mutta ehkä mitään tekemättömyyskin on joskus hyväksi. Ja tällä kertaa toive sateen jälkeisestä aurinkoisesta illasta oli vahva.

Sen verran koville odottelu kuitenkin otti, että ratkesin poikkeuksellisesti ryyppäämään. Kuten olen aiemmin todennut, en absolutistina osta alkoholia itse, mutta jos joku tarjoaa, en toki sylje kuppiin. Lainattuani aiemmin autoa jälkikasvun tarpeisiin sain palkkioksi muutaman pullon Iso-Kallan panimon olutta, jotka aurinkoa odotellessa valaisivat omaa iltaani.

Kun sade viimein lakkasi, lähdimme pienelle kävelylle kartanon ympäristöön. Ylä-Keyritty -järven ympäri menee retkeilyreittikin, mutta en ole varma, missä kunnossa se nykyään on. Reitin varrella oleva lautta oli vielä kolmisen vuotta sitten paikallaan, joten nähtävästi polkua yhä kuljetaan.

Parinkymmenen kilometrin mittainen kierros olisi nyt ollut liian pitkä, mutta järven hienoilla rannoilla on mukava tepastella muutenkin. Poikkesimme pienen matkan päässä olevalla turvekammilla, jota aluksi luulin saunaksi, mutta kyseessä taitaa pikemminkin olla kulinaristisiin nautintoihin tarkoitettu tila.

Seuraavana aamuna jatkoimme Nurmeksen kautta kohti Kuhmoa. Matkalla päätimme pyörähtää Bomballa katsomassa uutta hotellia, josta mediassa oli edellisinä päivinä kohistu.

Hotellia kai yleisesti ottaen pidetään vähän outona ja ympäristöönsä sopimattomana, mutta minusta se näytti ihan kelpo rakennukselta. Ainakin, jos sitä tarkastelee sopivasta kulmasta.

Sisälle emme vielä tohtineet astua. Majoituspalveluita ei muutenkaan ole viime aikoina tullut kulutettua, sillä emme Reiskan hankinnan jälkeen ole yöpyneet hotelleissa kertaakaan. Ehkä Bomban uusiin tiloihin pitäisi joskus tutustua.

Vaikka Bomba-talon suuntaan avautuva siipi on aika pieni, rakennelma on kaikkiaan isompi, ja Pielisen suunnasta katsottuna L-kirjaimen muotoinen rakennus näyttänee ihan erilaiselta. Kopterillahan tuo olisi selvinnyt, mutta en viitsinyt kokeilla, kun tuuli oli aika kova.

Bombalta etenimme edelleen Lauvuskylään ja sieltä Vepsän kautta paikkaan, josta olimme ajatelleet loikata Hanhisuon polulle (tai mikä ikinä sen nimi onkaan).

Aiemmat kokemuksemme Kieriänsärkän liepeiltä lähtevästä polusta ovat positiivisia, mutta tämä pohjoisin etappi tuotti pienen pettymyksen. Polkumerkinnät - sinistä maalia puussa - näkyivät edelleen melko hyvin, mutta laajat metsähakkuut olivat olennaisesti muuttaneet maisemaa, ja monet merkkipuut olivat kaatuneet metsätöiden mukana.

Polku itse erottui maastosta huonommin. Pohjoisen suunnassa reitti oli silti helppokulkuinen, ja vihertävän Hanhisuon laidassa oli paikoin hienoa. Iso Hanhilammen rantaan on joskus rakennettu pitkospuitakin, joten kaipa näillä kulmilla on aiemmin ollut enemmän kulkijoita.

Lammen eteläpuolella hukkasimme niin polkumerkinnät kuin itse polunkin. Siellä maastokin oli pääosin ärsyttävää varvikkoa, minkä vuoksi käännyimme takaisin vanhan metsäautotien silmukan liepeiltä. Ihan edellisen retkemme kääntöpisteelle emme siten yltäneet, vaikka sitä ainakin henkisesti tavoiteltiin.

Ihmetystä herättivät maastossa olevat paljaat läikät. Kauempaa katsottuna näytti siltä kuin metsässä olisi pidetty jotain leiriä, mutta lähempi tarkastelu paljasti, että kyllä siitä on ihan ylin kerros leikattu pois. Mihinkähän tällaista turvemattoa tarvitaan?

Vielä kiinnostavampaa olisi kuitenkin tietää, onko tällä kuihtuvalla polulla aiemmin ollut nykyistä suurempi merkitys. Maalimerkintöjen kaverinahan on usein opaskylttejä, mutta sellaisia ei nyt näkynyt. Jos niitä on ennen ollut, mitähän kylteissä on mahtanut lukea?

Arjen ihmeitä

Vuoden vaihtuminen muistuttaa minua siitä, että Reiska on ollut meillä kaksi vuotta, ja se täytyy viedä huoltoon. Jos Reiskalta itseltään kysytään, ennen öljynvaihtoa voisi rullata vielä 20000 kilometriä, mutta olen silti huollattanut sitä vuosittain. Nyt mittarissa on kaikkiaan noin 25000 kilometriä.

Fiatin huoltaminen Kuopiossa on muuttunut vähän mutkikkaaksi. Olen tähän asti aina asioinut Delta-autossa, jossa aiemmin toimi Fiatin merkkihuolto. Yrityskauppojen myötä Delta-autosta kuitenkin tuli Hedin Automotive, ja nyt Kuopiossakin vanhan tutun toimipisteen seinässä on Hedinin kyltti.

Firman nimellä ei sinänsä ole väliä, kunhan auto tulee huollettua Fiatin ohjelman mukaisesti. Tässä vaiheessa ilmaan kuitenkin nousee kysymysmerkkejä:

• Fiatin sivuilla lukee, että Kuopiossa Hedinin Väliköntien toimipiste (entinen Delta-auto) huoltaa Fiat-autoja.
• Myös Hedinin sivulla annetaan ymmärtää, että Väliköntiellä huolletaan Fiateja.
• Jos Hedinin chatilta kysytään, Väliköntiellä ei kuitenkaan ole Fiat-merkkihuoltoa. Ja kun kävin tiedustelemassa asiaa paikan päällä, minulle kerrottiin, että esimerkiksi huoltovälimittarin nollaaminen ei enää onnistu.

Näyttää siis siltä, että Kuopiossa ei tällä hetkellä ole virallista Fiat-huoltoa. Koska en ajatellut parin tunnin huollon vuoksi ajaa Joensuuhun tai Jyväskylään, päätin seuraavaksi kokeilla J. Rinta-Joupin autoliikettä. Siellähän on Adria-merkkihuolto ja piha täynnä Fiat-matkailuautoja, joten luulisi alustan huollonkin onnistuvan.

J. Rinta-Joupilta Fiatin huoltoaika järjestyikin, eikä huoltovälimittarin nollauksenkaan pitäisi olla ongelma. Samalla voitaisiin suorittaa myös asunto-osan tiiveystarkastus, joka täytyy tehdä vuosittain, jotta Adrian takuu pysyy voimassa.

En tosin ole varma, onko keskitalvi tiiveystarkastuksen kannalta paras aika. Nähtävästi autoa pitäisi ennen tarkastusta lämmittää kolme vuorokautta, mikä on kerrostalon parkkipaikalla hankalaa, kun tolppa antaa sähköä vain kahdeksi tunniksi kerrallaan. Suunnitelmiini ei kuulu, että lämmittäisin Reiskaa kaasulla kolmen vuorokauden ajan.

No, jospa asia jotenkin lutviintuu. En edellisen tarkastuksen yhteydessäkään tehnyt mitään ylimääräisiä temppuja, tosin silloin oli maaliskuu. Ehkä riittää, jos ajan auton lämpimäksi ennen tarkastusta.

Kosteusmittauksia ajatellen päätin kuitenkin tyhjentää auton ylimääräisistä vaatteista, joita kaapeissa vielä syksyn jäljiltä oli. Se ei ihan onnistunut, koska yksi Adrian yläkaapeista oli jälleen jumissa.

Kyseessä on sama kaappi, joka toissa kesänä jumitti auton sisälämpötilan noustessa. Vaihdettuani siihen uuden sulkumekanismin vika korjaantui, mutta nyt luukku reistaa taas, kun auto on kylmä.

Tämä on pieni asia, mutta ärsyttää äärettömästi, koska ongelma on turha. Miten ihmeessä joku on keksinyt laittaa matkailuauton kaappeihin näin typerän lukitusmekanismin? Miksi luukuissa ei voi olla ripaa, johon tarttumalla ne saa auki ja kiinni, pakkasellakin?

Tuotteiden suunnitteluun liittyvä idiotismi on nykyään muutenkin yleistä. Adrian rappuongelmasta kirjoitin jo aiemmin, mutta ongelmiin törmää myös paljon arkisempien asioiden kanssa. 

Yksi retkeilyautomme vakiovarusteista on Paratiisi-mysli, joka on hyvää. Aiemmin myslipaketin sai helposti auki tökkäämällä sormella sen kyljessä olevaa perforoitua kohtaa, mikä tuotti pakettiin reiän, jonka kautta mysli oli helposti annosteltavissa.

Sittemmin myslipakkaus kuitenkin uudistui, ja perforointi korvattiin oudolla kiikkumekanismilla. Nyt paketin avaaminen ehjänä on hankalaa, ja vaikka se onnistuisikin, mysli ei enää tulee paketista ulos. Ei ainakaan sen kiikkuluukun kautta, vaikka niin ilmeisesti on tarkoitus.

Linkki videoon

Sieluni silmät näkevät, kuinka paketin suunnittelijat ovat retrospektiivisessa palaverissa pohtineet, miten täysin toimivasta tuotteesta saisi vielä paremman. Ja sitten sitä on kehitetty lisää, kunnes se on mennyt pilalle.

Toisen esimerkin voisi tarjoilla keittiömaailmasta. Ostin hiljattain lieden, jonka valinnan yhteydessä kiinnitin huomiota levyjen säätönuppeihin. Jäykän oloisia nuppeja on jotenkin hankala pyörittää, koska niistä puuttuu väkänen, joka tällaisissa säätimissä yleensä on. Miten säätäminen onnistuu rasvaisilla sormilla?

Pyöreän säätimen asennosta ei myöskään voi päätellä, onko levy mahdollisesti päällä. Liesi ei tullut omaan käyttöön, ja sen valintaan vaikuttivat muutkin tekijät, mutta asia ihmetytti silti. Onko umpipyöreästä nupista jotain sellaista hyötyä, jota en vain itse tajua?

Jos lieden kuitenkin saa päälle, sillä yleensä keitetään makaronia. Mikä on tärkein makaronin kypsentämiseen liittyvä asia? Aivan, se on keittoaika, jonka pitäisi selvitä jo tuotepakkausta pikaisesti vilkaisemalla. 

Valitettavan usein keittoaika kuitenkin on joko 1) piilotettu tuoteselosteen sekaan tai 2) printattu pakettiin niin pienellä tekstillä, ettei sitä näe lukea ilman suurennuslasia. Onko olemassa joku syy, jonka vuoksi tätä tietoa täytyy erityisesti pihdata?

Tuntuu siltä, että kaikista yksinkertaisimpienkin asioiden ja esineiden toteutus voidaan tyriä täysin. Meillä on kotona jääkaappi, jonka ovessa oleva kahva alkaa lenksua, jos sen kiinnitysruuveja ei säännöllisin väliajoin kiristä.

Ongelma ehkä on ratkaistavissa, mutta olisiko ihan mahdotonta suunnitella kahva niin, ettei sitä tarvitse alituiseen ruuvailla? Onko kahvalla ylipäänsä tärkempää tehtävää kuin pysyä kiinni siinä rakenteessa, johon se on kiinnitetty? Tämän vuoksiko Adrian ylähyllyjen luukuissa ei ole kahvoja lainkaan?

Viime kesänä päivitin TV-viihdeboksimme uusimpaan versioon. Jälkeenpäin ajatellen se oli turhaa, koska emme juurikaan katsele TV:tä, mutta niin nyt joka tapauksessa pääsi tapahtumaan.

Boksi itsessään on toimiva laite, mutta sen mukana tullutta kauko-ohjainta ihmettelen usein. Yleensähän ohjaimet ovat sellaisia, että niissä olevat painikkeet erottuvat selvästi hämärässäkin, mutta tämä vekotin on lähtökohtaisesti pimeä kuin Kongon yö.

Tarkoitus on, että kun ohjaimeen ottaa käteensä, painikkeiden valaistus syttyy. Yleensä niin tapahtuukin (ennemmin tai myöhemmin), mutta jostain syystä kaikkia ohjaimen painikkeita ei ole valaistu. Esimerkiksi äänenvoimakkuuden säätämiseen ja kanavan valintaan käytettävät napit ovat aina pimeitä, eivätkä myöskään Mute-painike tai virtapainike erotu kapulasta mitenkään.

Pimeät napit lienee tarkoitus tunnistaa sormikopelolla niissä olevien kohomuotojen perusteella, mutta tähänkö ei sitten parempaa tapaa keksitty? Tuskin ratkaisuun on pelkästään näkövammaisia ajatellen päädytty? Mitäs jos kaikkien painikkeiden merkinnät olisivat valkoisia, kuten vanhoina hyvinä aikoina?

Linkki videoon

No entäpä kylpyhuoneemme lavuaariin liitetty uudehko käsisuihku sitten... Siinä on vain yksi painike, joten mikään ei voi mennä pieleen, eihän?

No kyllä voi. Painikkeen voi vapauttaa ainoastaan silloin, kun veden paine on tarpeeksi suuri. Jos paine ei ole riittävä, käsisuihku jää jotenkin auki ja liruttaa vettä lattialle aina, kun lavuaarin hanan avaa.

Olen kertaalleen korjausmielessä avannut suuttimen, mutta ei siitä mitään varsinaista vikaa löytynyt. Nähtävästi sen toimintaperiaate vain on tuollainen. Myös erilaisten suihkusekoittimien toiminnasta voisi kirjoittaa kirjan, mutta olkoon.

Joskus kuulee sanottavan, että tekoäly on uhka ihmiskunnalle. Minusta tuntuu, että suuremman uhkan muodostavat älyttömiä käyttöesineitä kehittävät suunnittelijat, jotka tekevät muut ihmiset hulluiksi.

Colors of Pisa

Edellisenä kesänä kuvattu materiaali on vielä suurelta osin julkaisematta, mutta liipaisenpa silti näin uuden vuoden kunniaksi lyhyen videon viime syksyltä.

Linkki videoon