Ystävyys koetuksella

Aiemman kirjoitukseni jälkeen selvisi, että tekstissä mainitsemani turvejuttu on kunttaa, jota käytetään esimerkiksi pihojen maisemointiin ja koristeluun yleisemminkin. Varmaan ihan yleisesti tunnettu asia, mutta terminä minulle uusi.

Kuhmon ympärillä ei ole ylenpalttisesti meille ennestään vieraita polkuja, merkittyjä ainakaan, mutta Juntinsalon kautta Elimyssaloon ja edelleen Kokkamo-järvelle kulkeva reitti ("Iso-Palonen - Kokkamo retkeilyreitti") on sellainen. Tämän osuuden ylläpitoon Metsähallituskin näyttää viime vuosina panostaneen.

Olemme joskus pyrkineet Teerisen laavulle Viiksimontien suunnasta, mutta hanke kaatui tuolloin niinkin typerään asiaan kuin parkkipaikan löytämiseen. Tien varteen olisi ehkä voinut pysäköidä, mutta mäkisellä ja mutkaisella soratiellä se hieman epäilytti. Ei nähtävästi ole olemassa sellaista asiaa, josta ei voisi tehdä itselleen ongelmaa.

Tällä kertaa ajatus oli, että ajaisimme autolla Iso Kontiovaaran kupeessa olevaan silmukkaan, jonka läheltä näytti lähtevän Elimyssalon reitille johtava pienempi polku. Tätä suunnitelmaa päätimme Kuhmon Kalevalassa yövyttyämme testata.

Nimenomaan testaamisesta oli kyse siksi, että emme tienneet, olisiko silmukkaan menevä tie retkeilyautoiltavissa perille asti. Tämän asian suhteen yllätyimme positiivisesti, sillä tie oli verrattain hyvässä kunnossa, vaikka sen keskikohta jo pukkasikin ruohoa.

Pidemmällekin olisi ehkä voinut ajaa, mutta kun siihen ei varsinaisesti ollut tarvetta, jätimme Reiskan silmukkaan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.

Pohjakarttaan merkittyä pistopolkua ei metsästä kuitenkaan löytynyt, eikä siellä liioin näkynyt pitkospuitakaan, joita toivoimme kosteammissa paikoissa olevan.

Pitkosten puuttuminen ei sinänsä ollut yllätys, koska ei niitä erottunut satelliittikuvissakaan, mutta jonkinlainen kulkujälki olisi muuten suosinut etenemistä. Onneksi umpimetsää oli vain vajaa kilometri, ja maasto sittenkin melko helppokulkuista.

Elimyssalon reitille päästyämme jatkoimme sitä itään päin. Tätäkään polkua ei taideta hirmuisesti tampata, mutta reittimerkinnät kuitenkin olivat tuoreita ja niitä oli riittävästi.

Ristonpuron jälkeen paikoin varvikkoinen polku muuttui miellyttävämmäksi kulkea. Reitin parasta antia ovat kuitenkin avarat suo-osuudet, joilla pitkospuut ovat yhä kohtalaisen hyvässä kunnossa.

Päädyimme pitämään taukoa nimettömän suon laidassa kääntyäksemme sen jälkeen takaisin autolle. 

Paikka oli mainio, vaikka olisimmekin toivoneet näkevämme suolla enemmän elämää.

Alkuperäinen ajatus oli, että olisimme jatkaneet Viiksimosta tulevalle polulle asti, mutta illaksi oli luvassa sateita, eikä ajatus kahlata takaisin autolle märässä varvikossa nyt houkutellut. Sadevarusteetkin olivat taas jääneet autoon, kuten meille usein käy.

Paluumatkalla päätimme menomatkasta poiketen kulkea Soittukorven kiertävää, karttaankin merkittyä pientä tietä pitkin.

Oli epäselvää, mikä kyseisen tien merkitys on ollut, koska sitä ympäröivä maasto ei vaikuttanut talousmetsältä. Mutta kaipa se jonkinlainen metsäautotie on joskus ollut. Jalkapatikassa tietä joka tapauksessa oli hyvä edetä.

Ainoa reittiin liittyvä kysymysmerkki oli Soittupuron ylitys. Jos siihen on joskus rakennettu silta, sellaista ei välttämättä enää olisi, mikä pahimmassa tapauksessa tarkoittaisi U-käännöstä. Onneksi asia selviäisi jo reilun kilometrin jälkeen.

Kävi ilmi, ettei Soittupurolla ollut siltaa vaan pelkkä siltarumpu. Reitin voisi kuvitella olevan myös maastopyöräilijöiden suosiossa, mutta puron ympäristö oli siinä määrin pusikkoinen, että fillarin kanssa siitä olisi ollut ikävä puskea läpi. 

Elimyssalo on osa Ystävyyden puistoa, mistä alueen rajalla muistutettiin. Ystävyys on viime aikoina ollut hieman koetuksella, mutta kaunistahan tällä seudulla edelleen on.

Mielekästä patikoitavaa löytyisi näiltä kulmilta enemmänkin, sillä paluumatkalla kulkemaamme pikkutietä voisi jatkaa myös Juntinvaaran suuntaan. Luontokuvaamisen suhteenkin on usein ihan sama, tallustaako polulla vai tällaista hylättyä tietä pitkin.

Iso-Palonen - Kokkamo -reittiä olisi mahdollista tavoitella myös Viiksimon P-paikan suunnasta. Reiska ei kuitenkaan ole parhaimmillaan Viiksimontien kaltaisilla pitkillä sorapätkillä, joten niille lähteminen edellyttää aina ylimääräistä motivaatiota.