Elimyssalosta päätimme jatkaa yöksi Lentiiran Lomakylään, joka oli meille uusi tuttavuus. Aluksi keskustelimme myös mahdollisuudesta puskaparkkailla samalla paikalla, johon olimme jo Reiskan ajaneet, mutta luovuimme ajatuksesta.
Kuten olen joskus maininnut, puskapysäköinti itärajan läheisyydessa alkoi viime talvena vähän mietityttää. Epäilykset kumpusivat asiaan liittyvistä uutisista, joiden mukaan rajan takana on herraties minkälaista väkeä yrittämässä maahan pääsyä.
No, edellinen kevät tuli ja meni, eikä mitään ihmisvyöryä tapahtunut. Oliko kaikki vain samaa hevonpaskaa, jota suuri osa uutismedian jutuista nykyään muutenkin on? En tiedä, mikä asiassa on totuus, mutta välttelemme silti yhä yöpymisiä rajan tuntumassa olevien metsäautoteiden varsilla, vaikka se hetkittäin tuntuukin naurettavalta.
Lentiiran Lomakylä kuitenkin vaikutti hyvältä ja sopivan lähellä olevalta vaihtoehdolta. Matkalla tuli tarve poiketa kauppaan, joita ei näillä kulmilla ihan joka kylässä ole, mutta Lentiirasta sellainen löytyy.
Lentiiran kyläkauppa on huomiota herättävän näköinen rakennus. Sen päädyssä olevan isot Pioneer- ja Alpine-mainokset ovat kuin suoraan 80-luvulta.
Kyseinen vuosikymmen oli kyllä hienoa aikaa. Minullakin oli Alpine-autostereot, Alpine 7279 muistaakseni. Opintolainalla ostin, kuten kaikki muutkin välttämättömyystarvikkeet. Harmikseni varani eivät enää riittäneet auton hankintaan.
Sitä helposti ajattelee, että mainokset ovat vain jääneet seinään, koska niitä ei ole viitsitty ottaa pois, mutta sama meno jatkuu myös kaupan sisätiloissa. Liike todella myy autostereoita, ja tarjolla on jopa laitteita ja kaiuttimia täynnä oleva kuunteluseinä (tai miksi ikinä sitä kutsutaankaan).
Elintarvikepuoli ei ole ihan yhtä monipuolinen, mutta useimmat perustarvikkeet löytyvät kyllä. Ja mitä juomavalikoimaan tulee, liike tuntuu ottaneen kaiken ilon irti maamme uudesta alkoholilainsäädännöstä.
Hämmentävää asiassa on se, että kyläkauppa jo kertaalleen lopetti toimintansa. Milloin se on avattu uudelleen? Lentiirassa täytynee pysähtyä jatkossakin, sillä kyllähän näitä pieniä kauppoja on syytä tukea.
Lentiira-järven rannassa odottanut lomakylä oli myös viihtyisä.
Matkailuauto- ja vaunupaikat ovat puistomaisella alueella, johon mahtuu ehkä parikymmentä ajoneuvoa. Sähköpaikkoja ei kuitenkaan taida olla kuin kymmenkunta, jos oikein laskin.
Seuraava aamu valkeni kauniina, mikä synnytti retkeilyaiheisia ajatuksia. Harmikseni tunsin pientä huonovointisuutta, minkä arvelin johtuvan hyvänlaatuisesta asentohuimauksesta, jota olen ennenkin potenut. Onneksi oireet aamupäivän myötä helpottivat.
Lähiseuduilla oli useampikin kiinnostava kohde, joista yksi oli tuttu noin kymmenen vuoden takaa: Tulisuo-Varpusuo. Aurinkoisena päivänä suoympäristö kelpaa aina, ja kun Tulisuohon liittyvät muistikuvat olivat muutenkin positiivisia, lähdimme ajamaan kohti Tuliniemen P-paikkaa.
Tien laatu heikkeni sitä mukaa kuin P-paikka läheni, mutta verrattain helposti Reiska silti johdatti meidät polun varteen.
Reitin alkupäässä meitä kuitenkin odotti kyltti...
... jossa kerrottiin reitin olevan suljetun, koska sillä ei pitkospuiden huonon kunnon vuoksi enää ole turvallista liikkua. Sulkeminen oli tapahtunut jo edellisenä syksynä (2023), mutta reitti pysäköintipaikkoineen ja laavuineen näkyy yhä Retkikartassa.
Koska olimme matkustaneet suon laitaan jo tunnin verran, emme enää halunneet perääntyä. Niinpä kiskoimme vaelluskengät jalkaan, ja lähdimme lompsimaan kohti reilun kilometrin päässä olevaan Riihilammen kotaa.
Metsäinen alkumatka oli odotetusti hyvä kulkea, mutta sen jälkeen odottavalla suo-osuudella pitkospuut tosiaan muuttuivat askel askeleelta huonompaan kuntoon.
Asia oli ongelmallinen, koska Tulisuo on monin paikoin varsin vetinen, eikä eteneminen ilman pitkoksia ole kesällä mahdollista.
Varovasti loikkien onnistuimme kuitenkin ylittämään pahimmat kosteikot ja saavutimme Riihilammen kodan...
... jonka kunnossa puolestaan ei ollut moittimista. Kyltissä olleiden tietojen mukaan kota kuitenkin aiotaan purkaa.
Koska kaukaisena haaveenamme oli yhä päästä Matalajärven laavulle asti, seurasimme polkua vielä vähän matkaa. Pian kuitenkin käännyimme takaisin, koska suon muuttuessa vetisemmäksi pitkospuut heikkenivät edelleen.
On harmillista, että Tulisuo-Varpusuon reitti on päässyt näin huonoon jamaan, sillä polun varrella on paljon kaunista, ja ympäristö muutenkin on jollain tapaa maaginen. Toisaalta uusien pitkospuiden rakentaminen vetiselle suolle ei liene helppo tehtävä, eikä tietysti tapahdu ilmaiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti