Kaljaa ja kuihtuvia polkuja

Kesä 2024 eteni kovaa tahtia. Huhtikuu tuntui juuri vasta päättyneen, mutta pian olikin jo heinäkuu ja keväästä kolme kuukautta. Vanhemmiten aika etenee nopeammin, ja sen kyllä huomaa.

Heinäkuun alussa päätimme matkustaa pohjoiseen. Sääennusteista johdettua suunnitelmaa noudattaen lähdimme ajamaan kohti Kuhmoa sillä ajatuksella, että voisimme aluksi poiketa Hanhisuolla, jossa jo alkukesästä kertaalleen piipahdimme.

Sateinen lähtöpäivä ei kuitenkaan suosinut ulkoilua, joten pysähdyimme ensimmäiseksi yöksi Metsäkartanolle, josta voisimme aamulla jatkaa Nurmeksen kautta Hanhisuon suuntaan.

Metsäkartanon camping-alue oli heinäkuussakin yllättävän rauhallinen, eikä hintakaan ollut erityisen paha (kaksi henkeä + sähkö, 26 €). Vaunupaikkoja on nettisivujen mukaan yli 50, mutta paikka lienee harvoin tupaten täynnä. Oman vierailumme aikana auto- tai telttakuntia oli ehkä viisi.

Autossa on vähän tylsää odotella sateen loppumista, mutta ehkä mitään tekemättömyyskin on joskus hyväksi. Ja tällä kertaa toive sateen jälkeisestä aurinkoisesta illasta oli vahva.

Sen verran koville odottelu kuitenkin otti, että ratkesin poikkeuksellisesti ryyppäämään. Kuten olen aiemmin todennut, en absolutistina osta alkoholia itse, mutta jos joku tarjoaa, en toki sylje kuppiin. Lainattuani aiemmin autoa jälkikasvun tarpeisiin sain palkkioksi muutaman pullon Iso-Kallan panimon olutta, jotka aurinkoa odotellessa valaisivat omaa iltaani.

Kun sade viimein lakkasi, lähdimme pienelle kävelylle kartanon ympäristöön. Ylä-Keyritty -järven ympäri menee retkeilyreittikin, mutta en ole varma, missä kunnossa se nykyään on. Reitin varrella oleva lautta oli vielä kolmisen vuotta sitten paikallaan, joten nähtävästi polkua yhä kuljetaan.

Parinkymmenen kilometrin mittainen kierros olisi nyt ollut liian pitkä, mutta järven hienoilla rannoilla on mukava tepastella muutenkin. Poikkesimme pienen matkan päässä olevalla turvekammilla, jota aluksi luulin saunaksi, mutta kyseessä taitaa pikemminkin olla kulinaristisiin nautintoihin tarkoitettu tila.

Seuraavana aamuna jatkoimme Nurmeksen kautta kohti Kuhmoa. Matkalla päätimme pyörähtää Bomballa katsomassa uutta hotellia, josta mediassa oli edellisinä päivinä kohistu.

Hotellia kai yleisesti ottaen pidetään vähän outona ja ympäristöönsä sopimattomana, mutta minusta se näytti ihan kelpo rakennukselta. Ainakin, jos sitä tarkastelee sopivasta kulmasta.

Sisälle emme vielä tohtineet astua. Majoituspalveluita ei muutenkaan ole viime aikoina tullut kulutettua, sillä emme Reiskan hankinnan jälkeen ole yöpyneet hotelleissa kertaakaan. Ehkä Bomban uusiin tiloihin pitäisi joskus tutustua.

Vaikka Bomba-talon suuntaan avautuva siipi on aika pieni, rakennelma on kaikkiaan isompi, ja Pielisen suunnasta katsottuna L-kirjaimen muotoinen rakennus näyttänee ihan erilaiselta. Kopterillahan tuo olisi selvinnyt, mutta en viitsinyt kokeilla, kun tuuli oli aika kova.

Bombalta etenimme edelleen Lauvuskylään ja sieltä Vepsän kautta paikkaan, josta olimme ajatelleet loikata Hanhisuon polulle (tai mikä ikinä sen nimi onkaan).

Aiemmat kokemuksemme Kieriänsärkän liepeiltä lähtevästä polusta ovat positiivisia, mutta tämä pohjoisin etappi tuotti pienen pettymyksen. Polkumerkinnät - sinistä maalia puussa - näkyivät edelleen melko hyvin, mutta laajat metsähakkuut olivat olennaisesti muuttaneet maisemaa, ja monet merkkipuut olivat kaatuneet metsätöiden mukana.

Polku itse erottui maastosta huonommin. Pohjoisen suunnassa reitti oli silti helppokulkuinen, ja vihertävän Hanhisuon laidassa oli paikoin hienoa. Iso Hanhilammen rantaan on joskus rakennettu pitkospuitakin, joten kaipa näillä kulmilla on aiemmin ollut enemmän kulkijoita.

Lammen eteläpuolella hukkasimme niin polkumerkinnät kuin itse polunkin. Siellä maastokin oli pääosin ärsyttävää varvikkoa, minkä vuoksi käännyimme takaisin vanhan metsäautotien silmukan liepeiltä. Ihan edellisen retkemme kääntöpisteelle emme siten yltäneet, vaikka sitä ainakin henkisesti tavoiteltiin.

Ihmetystä herättivät maastossa olevat paljaat läikät. Kauempaa katsottuna näytti siltä kuin metsässä olisi pidetty jotain leiriä, mutta lähempi tarkastelu paljasti, että kyllä siitä on ihan ylin kerros leikattu pois. Mihinkähän tällaista turvemattoa tarvitaan?

Vielä kiinnostavampaa olisi kuitenkin tietää, onko tällä kuihtuvalla polulla aiemmin ollut nykyistä suurempi merkitys. Maalimerkintöjen kaverinahan on usein opaskylttejä, mutta sellaisia ei nyt näkynyt. Jos niitä on ennen ollut, mitähän kylteissä on mahtanut lukea?