Kierien eteenpäin

Kesäkuisen viikonloppumatkamme toinen päivä avautui aurinkoisena, mutta tiedossa oli, että viimeistään iltapäivällä sade kastelisi lähitienoot kauttaaltaan. Sitä ennen ehtisimme kuitenkin piipahtaa metsässä, jos sopiva kohde löytyisi riittävän läheltä.

Onneksi olin kerrankin suunnitellut asioita, ja tämän työn pohjalta osasimme nyt jatkaa Turkkisuolta kohti Kieriänsärkkää. Retkeilimme särkällä edellisen kerran pari vuotta sitten, ja tuolloin mieleen jäi kytemään ajatus, että samoille kulmille voisi joskus palata uudestaankin. Särkän pohjoispuolella oleva sorakuoppa voisi tällä kertaa soveltua retkemme lähtöpisteeksi.

Kuopalle vievällä metsäautotielle oli tuotu ikävän näköistä mursketta, mikä muistutti meitä edellisenä syksynä kohtaamistamme vastoinkäymisistä. Pikaisen riskianalyysin jälkeen jatkoimme eteenpäin, mutta poikkeuksellisen hitaasti ajaen. Onneksi vajaan neljän kilometrin matka taittui ryömienkin jokseenkin tolkullisessa ajassa.

Rengasasialle täytyisi silti tehdä jotain, sillä isomurskeisia metsäautoteitä tulee eteen melko usein. Näen painajaisia, joissa kamppailemme alituisten rengasrikkojen kanssa. 

BFGoodrichin All-Terrain -mallisto on juuri uudistumassa, eikä Ducatoon sopivaa kokoa ole vielä saatavilla, mutta ensi kesänä tilanne saattaa olla toinen. Mahtaisikohan Reiska tykätä sellaisista? Voisi ajatella, että tuollaiset maastorenkaat kestäisivät paremmin myös painavan auton alla.

Retkeä ajatellen lähtöpaikka oli joka tapauksessa hyvä, sillä sen ansiosta voisimme tavoitella Iso-Valkeisen pohjoispuolella menevää, Hanhisuon suuntaan etenevää polkua.

Parin vuoden takaisella retkellä oli syksy ja kylmä, mutta nyt olosuhteet olivat hyttysiä lukuunottamatta miellyttävät. Iso-Valkeisen tulipaikka laavuineen on kauniilla kankaalla, jota myös aurinko hellii, kun sille säälle sattuu.

Jatkettuamme laavulta eteenpäin hukkasimme reittimerkinnät hetkeksi. Erityisesti Vepsäntien kupeessa olevan soramontun liepeillä niitä on hankala havaita, mutta onneksi polku näkyy pohjakartassa, ja maastossakin se erottuu selvästi, jos pään vain löytää.

Alkuperäinen ajatuksemme oli patikoida Teerilammelle asti, mutta vatuloituamme matkalla reittimerkintöjen kanssa totesimme, että sinne on liian pitkä matka. Asettauduimme Hanhisuon laitaan kahvitauolle.

Suon ympärillä oli kaunista. Mieli veti eteenpäin, mutta pikku hiljaa tummenevien pilvien alla käännyimme silti paluumatkalle. Onneksi tänne on helppo tulla kolmannenkin kerran, ja lähteä liikkeelle vaikkapa Teerilammen suunnasta.

Kieriänsärkän polku on kaikkiaan hieman erikoinen tapaus. Kun kilometrien mittainen, pitkostettu reitti on merkitty maastoon, ja sen varrella on laavukin, voisi ajatella, että myös internet muistaisi reitin nimeltä. Mutta kuten Turkkisuosta, Kieriänsärkästäkään kukaan ei tunnu tietävän mitään. 

Mahtaisiko hieman pohjoisempana oleva Jauhovaara jotenkin liittyä Kieriänsärkän reittiin? Aivan sinne asti polku ei kuitenkaan näytä yltävän.

Koska meillä ei ollut kiire kotiin, päätimme vetäytyä toiseksi yöksi Rautavaaralle. Tiilikkajärven kansallispuiston rajan kupeesta löytyi rauhallinen soppi, jossa voisimme viipyillä vielä hetken. Ukonilma ja rankat sadekuurot tosin säestivät iltaamme, mutta onneksi sää rauhoittui yötä kohden.