Kalevalaan

Kainuu on yksi suosikkimaakunnistani. Etenkin retkeilijälle Kainuu on kuin aarreaitta, josta eivät rikkaudet lopu kesken. 

Kuopiosta Kainuun rajalle on kuitenkin sen verran matkaa, että loppusyksystä aarteita ei viitsi päiväseltään lähteä kaivamaan. Onneksi lokakuu toi tullessaan lomaviikon, josta muutaman päivän päätimme viettää Kuhmon Kalevalassa sijaitsevassa tukikohdassa. 

Myös Ukkohallan ja Lieksan suunta kiinnostivat, mutta Kuhmon ympärillä olevat polut kiehtoivat tällä kertaa eniten. Eiväthän ne kulkemalla lopu, mutta yrittää täytyy silti.

Menomatkalla päätimme alkajaisiksi perehtyä paikkaan, jonka olin löytänyt kartasta jo aiemmin: Kieriänsärkkä. Kuhmon ja Sotkamon rajamailla kiemurtelevan harjun kupeessa menee polku, jota pitkin voisi kipittää Valtimontien varresta Iso-Valkeisen laavulle ja takaisin.

Polun alkupäästä löytyi sopivasti paikka autolle. Jo ensimetreillä kiinnitimme huomiota puissa oleviin sinisiin maalijälkiin. Nettikartoissa reittiä ei ole mitenkään nimetty, mutta mahtaako UKK-reitti mennä Kieriänsärkän kautta? Tai Petran polku? 

Ilman opasteitakin olisi ollut helppo edetä, sillä polku erottui maastossa oikein hyvin. Lisäksi harjun ympärillä oli erinomaisen kaunista, vaikka lähestyvä talvi olikin jo saanut luonnosta niskaotteen. 

Jos kuntien rajoilla olisi jotain rajamuodollisuuksia, tällä polulla niihin törmäisi useaan otteeseen, koska Sotkamon itäisin kolkka yltää juuri särkälle asti. Muutenhan asialla ei ole merkitystä kuin ehkä reitin ylläpidon kannalta, jos niinkään.

Kieriänsärkän vieressä on laajahko suo, jolle ei näy kartassa mitään nimeä. Ruskan viimeiset värit tekivät kuitenkin suosta hienon etenkin retkemme loppupuolella, kun aurinko hieman pilkisti pilvien raosta.

Retken kääntöpisteenä toiminut Iso-Valkeisen laavu sijaitsee kivalla paikalla, vaikka kesäistä hiekkarantaa ei olekaan tarjolla. Tässä vaiheessa vuotta ilma oli jo muutenkin kylmä, joten reppuun pakatut untuvatakit täytyi pitkästä aikaa kaivaa esiin.

Kieriänsärkän retki osoitti jälleen, että hienoa maastoa ei aina tarjoilla hopealautasella, vaan sellaista kannattaa etsiä myös ensimmäisenä mieleen tulevien paikkojen ulkopuolelta. Matkan varrella ollut sorakuoppa ei tosin ollut erityisen hieno, mutta voisi myös soveltua retken lähtöpisteeksi.

Kartan mukaan polku jatkuu Iso-Valkeiselta vielä kilometrikaupalla pohjoisen suuntaan, miltei Jauhovaaraan asti. Ilmakuvista ei voi päätellä päätellä reitin kuntoa, mutta ehkäpä tutkimme asiaa jossain vaiheessa.