Hotelli Kalevala on usein toiminut retkiemme tukikohtana. Syksyisen vierailumme aikana meillä oli kuitenkin majoitukseen liittyvää huonoa tuuria. Vaikka huoneemme oli ylimmässä kerroksessa, sinne kantautui jostain pientä hajua, ikään kuin dieselin katkua. Haju ei ollut niin tyrmäävä, että siitä olisi viitsinyt edes valittaa, mutta mietin silti nukkumaan mennessäni, että mahtaakohan aamulla olla pää kipeä.
Onneksi huoli oli aiheeton, ja aamuun mennessä haju oli hävinnytkin, tai sitten olin tottunut siihen. Sen verran asia kuitenkin ärsytti, että kun nettikään ei ylimmässä kerroksessa oikein toiminut, päätimme alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen jatkaa toiseksi yöksi jonnekin muualle. Aamiainen Kalevalassa on kuitenkin hyvä, ja aamiaissalissa oli aamulla yllättävän rauhallistakin, vaikka hotellin parkkipaikalla olleiden auton lukumäärästä olisi voinut päätellä muuta. Ehkä muut vieraat olivat työmiehiä, jotka sorvin ääreen ehtiäkseen olivat ruokailleet jo ennen meitä.
Meillä ei ollut kiire, mutta ihan puoleen päivään asti hotellissa ei silti viitsi notkua, koska hämärä alkaa lokakuussa haitata kulkemista jo pian iltakuuden jälkeen.
Onneksi päivän ohjelma oli kokolailla selvä, tai suunta ainakin. Ajattelimme tavoitella Kuhmon itäpuolelta löytyvää Rapalammin laavua, jossa edellisen kerran vierailimme viitisen vuotta sitten. Tällä kertaa kuitenkin lähestyisimme paikkaa idästä, Iso-Valkeaisen vieressä kumpuilevan harjun kautta.
Jostain syystä reitti ei näkynyt Retkikartassa, vaikka aiemmin se mielestäni oli siellä. Kyse joka tapauksessa on UKK-reitistä, joten laavukin lienee yhä ylläpidon piirissä. (Ja tätä kirjoitettaessa punainen viivakin näkyy taas olevan paikallaan.)
Lähtöpaikaksi valikoitui tällä kertaa Koukkukankaalla menevän metsäautotien pää. Autolla olisi päässyt pidemmällekin harjun varteen, mutta auringon paistaessa siihen ei varsinaisesti ollut syytä.
Harjulla menevä polku on kaunis, ja reittimerkinnätkin ihan kelvolliset. Idän suunnassa polku jatkuu Elimyssaloon, jonne on tietä pitkin kymmenisen kilometriä.
Syksyn metsästysaika oli alkanut ja jostain läheltä kuuluikin koiran haukuntaa, mikä saattoi liittyi asiaan. Hiidet ovat käsittääkseni rauhoitettuja, mutta harjulla kohtaamamme yksilö taisi silti kavahtaa koiran ääntä.
Rapalampi on lammeksi melko iso...
... ja sen itärannalla oleva nuotiopaikka mukavan aurinkoisessa niemekkeen tyngässä, vaikka aika viistostihan auringonsäteet lokakuussa laavulle yltävät.
Meidän retkillämme noudatetaan hyvin selväpiirteistä tehtävänjakoa. Sihteerin hommia hoitaa vaimo, ja hänen toimenkuvaansa sisältyy esimerkiksi vieraskirjan ylläpito. Uutta kirjausta tehtäessä myös vanhojen kirjausten luettavuus tarkistetaan; Iso-Valkeisella asiat olivat tältä osin kunnossa.
Itselleni lankeavat vaativat esimies- ja valvontatehtävät. Tässä tarkkailen Rimpi-Valkeaisen menoa.
Malla yleensä vain lentelee ympäriinsä. Tällä kertaa lentäminen aiheutti hieman huolta, koska aina kun nostin kopterin ilmaan, jossain alettiin ampua. Onneksi Malla vikkelänä tyttönä onnistui väistelemään kaikki haulit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti