Karhunväylää

Iso-Valkeaiselta poistuttuamme edessä oli jälleen majapaikan valinta. Retkeilyauto olisi nyt ollut kätevä, mutta sitä meillä ei vielä ollut käytettävissämme. 

Lokakuussa illan hämäryys alkaa jo haitata autoilua. Tai onhan autossa valot, mutta näin viisikymppisenä pyrin silti välttelemään pimeässä ajamista; ainakin metsästysaikaan, kun hirvet voivat olla vähän vauhkoja.

Kun sijaintimme ympärille hahmotteli ympyrää, kävi selväksi, että mielekkäitä vaihtoehtoja ei ollut kovin monta. Pitäisikö palata Kalevalaan, josta aamulla jo kertaalleen kirjauduimme ulos? Edellisen illan dieselgate hieman mietitytti, mutta ehkä ongelma olisi ratkaistavissa.

Lyhyen pähkäilyn jälkeen ajoimme takaisin Kuhmoon ja hakeuduimme jälleen Kalevala-hotelliin. Mainittuani edellisen illan ongelmasta saimme huoneen eri puolelta rakennusta. Nyt mitään katkuja ei ollut, ja hotellin wifi-verkkokin toimi alemmassa kerroksessa todella liukkaasti.

Minilomamme kolmantena ja viimeisenä päivänä päätimme tutustua Patvinsuolta lähtevän Karhunpolun pohjoisimpaan, Teljoon päättyvään osaan. Tarkalleen ottaen suunnitelma oli, että ajaisimme autolla Lieksantieltä erkanevan metsäautotien silmukkaan, josta reitti jatkuisi aluksi kärrypolkua ja sitten metsäisempää polkua pitkin kohti Viharinkosken laavua.

Silmukka toimikin hyvänä lähtöpaikkana, mutta kärryjen koko lienee viime aikoina kasvanut, sillä kärrypolkua oli hiljattain levennetty. Patikointiin olisi riittänyt vähäisempikin väylä. 

Onneksi reitti noin kilometrin jälkeen sukelsi puiden sekaan, jossa oli mieluisampaa kulkea, ja metsäkin hienompaa. Retkikarttaan punaisella merkitty reitti ei tältä osin ollut ihan yhteneväinen maastomerkintöjen kanssa, joita itse seurailimme.

Karhunpolun varrella on useita rakennelmia, joiden ylläpidosta huolehtii Lieksan kaupunki. Yksi niistä on Otroskosken kämppä.

Tuvalta etelän suuntaan metsä ei ollut ihan yhtä komeaa kuin alkumatkasta, mutta pitkospuut ja muut rakenteet olivat yhä kohtuullisen hyvässä kunnossa.

Karhunpolulla tehtäneen silti lähitulevaisuudessa kunnostustöitä. Kaupungin ja Metsähallituksen välinen sopimus on varsin pitkäaikainen, joten puitteista huolehdittaneen jatkossakin, jos vain kulkijoita riittää. 

Ensilumesta ei vielä ollut tietoa, mutta kuura sai jo pitkokset liukkaiksi. Tässä kohtaa vuotta ajatus alkoi muutenkin kääntyä lumilajien suuntaan.

Viharinkosken ranta on aavistuksen jyrkkä, mikä tarjoaa huolimattomalle oivan mahdollisuuden suistua veteen; etenkin pimeällä.

Vaikka Karhunpolku on hiljaisen reitin maineessa, kohtasimme syysretkellämme monia ulkoilijoita: maastopyöräilijöitä, melojia ja metsästäjiä... Talvella Jongunjokea myötäilee myös moottorikelkkareitti, mikä tuonee Viharinkoskelle toisenlaistakin säpinää.

Tämä oli syyslomamme viimeinen retki. Kotimatkallamme päätimme oikaista Mujejärven korpien läpi. Hienoa maastoa, verrattain hyvä tie, ja aikaakin taisi säästyä!

Etenkin Mustinvaaran luonnonsuojelualueen paikkeilla oli kaunista lehtikuusikkoa. Ehkäpä joskus palaamme samoille kulmille Reiskan kanssa.