maanantai 12. elokuuta 2024

Adrian rappuongelmasta

Kesä on jälleen edennyt pelottavan pitkälle. Vaikka olen viime aikoina kohkannut vasta kevään reissuista, paljon on niiden jälkeenkin oltu tien päällä.

Pieniä vastoinkäymisiäkin on tullut eteen. Viimeisimmäksi Adrian sähköinen astinlauta alkoi temppuilla: rapun sähkömoottori kyllä hurisee, mutta porras ei (auttamatta) liiku sisään eikä ulos. Nähtävästi lauta on jumissa rappukoteloon päässeiden kivien ja soran vuoksi.

Olen joskus aiemmin selättänyt tällaisen pulman painepesuria käyttäen. Nyt vesipesu ei kuitenkaan auttanut, joten päätin purkaa rappukoteloa siinä määrin kuin se koko rakennelmaa irrottamatta on mahdollista. 


Astinlaudan sivumuovit ja pari peltisuojaa poistamalla kiviä voi jossain määrin kaapia ulos, mutta ongelma ei ratkennut näinkään. Lautaa tukeva kisko on rakenteeltaan sellainen, ettei sen päälle edes oikein voi jäädä kiviä niin, että ne estäisivät lautaa liikkumasta. Vika lienee siis jossain muualla.


Olisiko soraa sitten päätynyt myös mekanismiin, joka liikuttaa astinlautaa? Sen puhdistaminen vaikuttaa hankalammalta, ja edellyttänee koko rappukotelon irrottamista. Pahimmassa tapauksessa osiakin täytyy vaihtaa, jos ne ovat lautaa edestakaisin hinkatessa kuluneet toimimattomiksi.

Asia ärsyttää hieman. Ihminen on käynyt kuussa ja rakentanut sukellusveneitä, mutta tällaisesta rappukotelostako ei ole mahdollista tehdä niin tiivistä, ettei sen sisälle pääse kiviä? Vai onko portaat alunperinkin tarkoitettu vain asfalttimiesten iloksi? 

Hankin tilapäisratkaisuksi pienen irtojakkaran, joka maksoi 15 euroa. Itse asiassa jakkara on siinä määrin kätevä ja ennen kaikkea luotettava, että en ole varma, haluanko enää käyttää aikaa sähkörapun korjaamiseen. Vaikka rapun saisi toimimaan, se on taas tukossa, kun Naruskantien ajaa päästä päähän.

Jos kuitenkin olet menestyksekkäästi taistellut saman ongelman kanssa, olen kiinnostunut asiaan liittyvistä vinkeistä, joita voi kirjoittaa kommenttikenttään. Rappu lienee Lippert-merkkinen, ja yleisesti käytössä monissa eri retkeilyautoissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti