Silmukoiden aika

Juuka on jo vuosia ollut yksi lähiseutujen suosikkikohteistamme. Osittain siksi, että se on etenkin viikonloppuretkeilyä ajatellen sopivan lähellä Kuopiota, ja toisaalta siitä syystä, että kohtalaisen ison kunnan alueelle mahtuu yhtä sun toista mielenkiintoista aina UKK-reitistä alkaen. Kolikin on käytännössä Juukaa, ainakin jos juukalaisilta kysytään.

Itselleni Juuka on myös tuttu paikka, koska asuin siellä vuosia. Kun vuonna 1975 rantauduimme paikkakunnalle, yksi ensimmäisistä asioista, joita alkuasukkaat meille opettivat oli se, että kesällä kannattaa lähteä uimaan Ylemmäisenjärvelle. Ja kyllähän me monesti lähdimmekin.

Ehkä vanhat muistot painoivat vaakakupissa, kun toukokuisen viikonlopun alkajaisiksi päätimme jälleen suunnata Ylemmäiselle. Muitakin vaihtoehtoja oli - ainakin Keihäsjoki ja Iso-Karhu - mutta Ylemmäisenjärvelle oli perjantai-iltana helpointa ajaa. Pienen hapuilun jälkeen jäimme yöksi rantatien pohjoispäässä olevalle levikkeelle.

Paikka oli rauhallinen, vaikka lauantai-aamun koittaessa liikenne viereisellä Rontsantiellä lisääntyikin. Meitä se ei haitannut, koska tarkoituksemme oli päivän aikana siirtyä järven toiselle puolelle.

Olen mopoikäisenä huolella tutustunut Ylemmäisen ympärillä meneviin teihin, mutta järven länsipuoli on silti jäänyt vähän vieraaksi. Ja onhan sinne 40 vuoden aikana saattanut syntyä myös uusia teitä, joista nyt voisi ottaa selvää. Kävellen, kun Raisua ei enää ole.

Ajattelimme päiväretkellämme kiivetä ainakin Pilkkavaaralle toivoen, että uusien teiden ohella sieltä avautuisi myös ennen näkemättömiä maisemia Ylemmäisenjärven yli, kenties Pieliselle asti. 

Ensisijaisesti toiveet kohdistuivat vaaran itärinteeseen merkittyyn polkuun, joka ei kuitenkaan juuri erottunut maastosta. Onneksi metsä oli muuten oli aika helppokulkuista.

Jo pian Pilkkavaaran rinteille noustuamme kävi ilmi, että avarien maisemien sijaan vaara tarjoilisi meille näyteikkunan menneeseen aikaan. Pilkkavaaran ja sen vieressä olevan Hakovaaran rinteiltä löytyi nimittäin monta hylättyjä tilaa ja rakennusta.

Jotkut niistä ovat saattaneet aikoinaan olla varsin näyttäviä. Ainakin, jos pihapiiristä ja sitä kiertävästä kiviaidasta voi päätellä jotain.

Näitä tiluksia emme olisi ensin huomanneetkaan, ellei puiden keskeltä olisi pilkottanut... Nissan Sunnyn perä.

Päärakennus sivuosineen oli romahtanut, ja Sunnykin vaatisi jo pientä laittoa.

Auton mittarilukema ei vielä ollut aivan kohtuuton - 167000 km - mutta kun moottori puuttui, lukemalla ei varsinaisesti ollut merkitystä.

Omistaja oli valinnut Nissaniin Michelinin talvirenkaat. Sellaiset tosin löytyivät vain taka-akselilta, eikä nastojakaan enää ollut. 

Vanhat autot ovat kiehtovia, mutta Sunnyssa olisi kyllä ollut paljon säätämistä.

Patikoimme eteenpäin pitääksemme taukoa Sorveuskoskella, jossa 80-luvullakin vietin paljon aikaa. Kosken partaalla oleva laavu on jo vaihtunut uudempaan, mutta koski meuhkasi kuten ennenkin.

UKK-reitti etenee näillä kulmilla Ylemmäisenjärven rantoja seuraillen. Paljolti pieniä teitä pitkin, mutta verrattain kauniissa maisemissa kuitenkin. Kulkijoita ei tosin taida nykyään liiemmälti olla.

Tulipaikkoja löytyy Sorveuskosken ohella ainakin Ylemmäisenjärven eteläpäästä sekä Kangas-Valkeiselta. Myös Ruukinkoskella on pieni laavu, mutta se on muita vaatimattomampi. 

Toiseksi yöksi ajattelimme hakeutua Keihäsjoen liepeille. Sinne johtava Panjantie oli kuitenkin hiljattain saanut niskaansa karun näköistä sepeliä.

Sepelitietä olisi pitänyt jyrätä 15 kilometriä suuntaansa, mikä ei liiemmin houkutellut, koska se palautti mieleen huonot muistot viime syksyltä. Ongelma on yleinen, joten olisi hyvä, jos siihen kiinnitettäisiin enemmän huomiota.

Hetken ajettuamme käännyimme ympäri ja suuntasimme Maaselkään, josta löytyi kelvollinen yöpaikka metsäautotien varresta.

Tällaisilla lyhyillä viikonloppureissuilla retkeilyauto on kyllä kätevä. Yöpaikkaan liittyvät kriteerimme tuntuvat kuitenkin jatkuvasti tiukentuvan, mikä on vähän pulmallista.

Paikan pitäisi olla sopivasti syrjässä - mikä ei Ylemmäisenjärvellä toteutunut - ja mahdollisimman tasainen. Myös ympäröivään maisemaan liittyy toiveita, mutta niistä yleensä joustetaan ensimmäisenä.

Pyrin ensisijaisesti saamaan auton vaateriin hyödyntämällä maassa olevia epätasaisuuksia. Takakontissa on kyllä ajokiilatkin, mutta välttelen niiden käyttöä, laiskuuttani kai.

Jo yllättävän pieni kaltevuus johtaa siihen, että vesi jää seisomaan suihkutilan lattialle. Vähäistä kallistumaa on vaikea havaita, mutta vatupassin kanssa auton saa aina riittävän suoraan.