Metsäkartano-päiväni iltaohjelmaksi olin kaavaillut retkeä Pumpulikirkolle. Metsäkartanolta kirkolle etenevä Virvatulten polku oli kuitenkin pidempi kuin muistelin - liki kahdeksan kilometriä suuntaansa, mikä on töiden jälkeen vähän liikaa. Päätin silti lähteä samaan suuntaan ja käydä kääntymässä edes matkan puolivälissä, Yrttilammella.
Viime kesän retkelläni kuljin samaa polkua Yrttisuolle asti. En tuolloin kiivennyt suon laidassa olevaan lintutorniin, mutta nyt nousin varovasti vähän haperon oloisen rakennelman ylätasanteelle. Turhaan, koska tornista ei oikein näe suollekaan, mutta onneksi Malla auttoi vähän.
Yrttisuo on pieni, eikä eläimistöään lukuun ottamatta vaikuta mitenkään poikkeukselliselta kohteelta. Suolle ja sen reunamille on silti joskus rakennettu leveitä jalkakäytäviä, selvästi liikuntaesteisiä ajatellen. Nyt rakennelmat ovat huonossa kunnossa.
Aiemmin Virvatulten polku eteni Pumpulikirkolta aina silloiseen Tiilikkajärven kansallispuistoon asti, mutta nykyään tämäkin osuus lienee pitkospuiden osalta huonossa hapessa, eikä Tiilikkajärven puoleista päätä enää ylläpidetä. Kansallispuistoahan on sittemmin laajennettu Metsäkartanon suuntaan, liekö tuo kulkuyhteys ollut helpompaa toteuttaa niin...
Mitä virvatuliin tulee, niillehän on pitkään yritetty löytää järkevää selitystä. Joidenkin arvioiden mukaan tulet ovat peräisin mätänevistä kasveista, mutta enpä tiedä... Eikö virvatulia pitäisi silloin näkyä myös kompostien ja tunkioiden ympärillä? Luulen myös, että tarinat kummittelevista komposteista olisivat tällöin yleisempiä.
Jotkut sanovat, että virvatulet ovat kakkiaisten synnyttämiä. Matkallani kohtasinkin oudon hahmon, joka tuijotti minua intensiivisesti. Onko tämä kakkiainen?
Ehkä ei, sillä Wikipedian mukaan kakkiainen "... katkoi hapsia, karvoja tai siimoja.". Jos jotain, kohtaamani olento saattaisi pikemminkin katkoa luita. Muutenkin se enemmän näytti ET:ltä.
Virvatulet kuulostavat henkimaailman jutulta, mutta en silti haluaisi tyrmätä kakkiaisteoriaakaan. Jos akateeminen urani ei olisi jo taputeltu, alkaisin ehkä tutkia tätä.
Vaikka lähin tie menee reilun sadan metrin päässä, Yrttilammen tulipaikka on säilynyt siistinä. Tieliikennettä enemmän kulkemista häiritsivätkin matalalla lentävät Hornetit; olisiko tuolla jotain karstanpolttopäiviä vietetty samaan aikaan.
Hornetien jyristeltyä tiehensä kaivoin jälleen Mallan repusta. Samalla pohdin, pitäisikö retkillä alkaa enemmän käyttää Mauri-kopteria. Yksi syy tähän on se, että en ole päässyt eroon Mallan kuvaamissa videoissa ajoittain esiintyvästä häiriöistä.
Häiriöitä ei erota kännykän näytöltä, eikä editointivaiheessa aina tietokoneen monitoriltakaan. Shorts-videoita muokatessani kuitenkin käytän pystysuuntaista näyttöä ja isompaa esikatseluikkunaa, jolloin kuvassa olevat värinät suorastaan hyppäävät silmille.
Toinen pulma on se, että Mallan kauko-ohjain ei jaksa pitää varaustaan. Aluksi tämä ongelma vaivasi vain Android-kännykkää käytettäessä, mutta nykyään se ilmenee myös iPhonen kanssa. Ohjain hieman toipuu lennätysten välissä, mutta en haluaisi päätyä tilanteeseen, jossa kopterin takaisinpaluu on sen oman tahdon varassa.
Toisaalta Maurin kauko-ohjain on retkikäytössä kömpelö, ja kun puiden keskellä lentäminenkin on vähän riskialtista, olen vältellyt pakkaamasta reppuun uudempia koptereita. Mallan pienemmällä ohjaimella on myös jotenkin helpompi operoida, mutta ehkä tämä on vain tottumiskysymys.
Ennemmin tai myöhemmin Mallasta täytyy kuitenkin luopua. Mikäli jossain vielä myytäisiin uusia DJI Mavic Mini -koptereita, saattaisin silti hankkia sellaisen. Viime keväänä julkaistun DJI Mini 4K -kopterin myötä vanhempia malleja voi olla vaikea löytää, ainakaan järkevään hintaan.
Toisaalta jos 4K-tarkkuus unohdetaan, voisin edelleen ottaa kaikki ilmakuvani vaikka ikivanhalla Spark-kopterilla. Kiinalaisetkin hallitsevat tuotestrategioinnin, ja jos sille tielle lähtee, joka vuosi keksii kyllä jonkun syyn hankkia uutta kalustoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti