Ennen matalapaineeseen sukeltamista ehtisimme kuitenkin lyhyesti poiketa jossain. Sopivaksi pienkohteeksi valikoitui Vartiuksen pohjoispuolella oleva Riionaho, jota jo edellisenä kesänä Veihtivaaran suunnasta silmäilimme.
Riionahon laavun lähelle pääsee helposti autolla. Laavulta Vartiuksen suuntaan menevän polun varrelle on pohjakarttaan merkitty muutama nähtävyys, mitä ilmeisemminkin erikoisempi puu, jotka ajattelimme aikamme kuluksi katsastaa. Ne riittäisivät ajopäivän kevytohjelmaksi, ja lyhyt kävely tekisi ajamisen lomassa muutenkin hyvää.
Lähellä tietä mutkitteleva polku on osa UKK-reittiä, joka vaikutti Riionahon kohdalla tallatummalta kuin esimerkiksi Veihtivaarassa. Paikalle lienee kuljettu Vartiuksen suunnasta enemmän kuin pohjoisesta.
Myös laavu oli verrattain timmissä kunnossa, vaikka kyseessä ei mikään erämainen pesäkolo olekaan.
Kuten arvelimmekin, kartassa näkyneet nähtävyysmerkinnät liittyivät lopulta hiukan erikoisempiin kelopuihin. Nämä yksilöt eivät herättäneet meissä suurta hämmästystä, ja kelojen yleisyys huomioiden voikin sanoa, ettei tällaisia kannata matkojen päästä lähteä katsomaan.
En ole yleensä kantanut itärajan retkillä kopteria mukana, koska ADIZ-alueella lennättäminen on vähän monimutkaista. Tällä lomaressulla Malla on kuitenkin ollut matkassa, sillä kevyeltä kopterilta lentosuunnitelmaa ei vaadita.
Muilta osin rajoitukset ovat voimassa, mistä syystä kieltoalueet kertova karttasovellus on näillä kulmilla korvaamaton. EFR100-alueen rajalle ei Riionahostakaan ole kuin muutamia satoja metrejä.
Joskus myös Google Mapsiin oli olemassa rajoitukset näyttävä lisäosa, mutta sellaista ei taida enää löytyä. Retkiä suunnitellessa siitäkin oli apua.
Olen tämän matkan aikana oppinut arvostamaan Mavic Minin pitkää akunkestoa. Jos tarkoitus on ottaa vain muutamia still-kuvia, yksi akku riittää hyvin koko retken ajaksi, ja videoita kuvattaessakaan harvoin tarvitsee kahta akkua enempää. Sparkin kanssa piti aina varmuuden vuoksi olla kolme akkua mukana.
UV- tai harmaasuodin täytynee silti hankkia ainakin videokuvausta varten. Olen satunnaisesti käyttänyt sellaista Sparkissa, mutta samat suotimet eivät käy Mavic Miniin.
Alan myös pikku hiljaa tottua siihen säätämiseen, jota Mavicin lennättäminen edellyttää. Pakollisten operaatioiden (jalkojen suoristaminen ja gimbaalin suojuksen poistaminen) ohella Mavic Mini edellyttää usein myös kompassin kalibrointia. Onneksi kyseessä on pieni homma, ja jos kopteri sen ansiosta päättää olla karkaamatta, niin mielelläänhän tuon tekee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti