Minä taidan olla vähän levoton ihminen. Minun on vaikea olla paikoillani, ja koko ajan tuntuu siltä, että pitäisi tehdä jotain.
Levottomat ihmiset kuulemma syyllistyvät muita herkemmin rikoksiin, mutta niiltä olen sentään välttynyt. Liikkeelle on silti päästävä, ja siltä kesäkuun loppupuolen hellejakson aikanakin tuntui.
Aluksi olin lähdössä Patvinsuolle, sitten Rautavaaralle, tämän jälkeen Kolille, ja lopuksi taas Rautavaaralle. En kuitenkaan päätynyt mihinkään niistä, koska minulla ei ollut lomaa. Etätyöt onnistuvat kyllä läppärin kanssa, mutta sähköä tarvitaan silloinkin, mikä oli ristiriidassa sijoittumiseen liittyvien toiveideni kanssa.
Lopulta viikonloppu onneksi saapui ja säästi minut hölmöiltä päätöksiltä. Ajoimme Tampereelle anoppilaan, josta jatkoin itse yhdeksi yöksi Seitsemisen kansallispuistoon.
Ensimmäisestä Seitsemisen vierailustamme on jo yksitoista vuotta. Silloinkin oli helle, kun lompsin vaimon kanssa luontokeskukselta Kirkas-Soljaselle ja seuraavana päivänä takaisin.
Tällä kertaa otin vähän iisimmin, ja ajoin Soljasille autolla. Vanhaa telttapaikkaa en kyennyt paikallistamaan, mutta kaipa se siellä oli, vaikka alue tuntui hiukan muuttuneen. Uusi kota oli ainakin pystytetty; tosin katettuine terasseineen se muistutti pikemminkin huvilaa.
Telttailualueelle oli ennen minua saapunut vain kaksi telttakuntaa, mutta valitsin silti oman paikkani hieman syrjemmästä. Illan myötä telttoja nousi kuin sieniä sateella, ja lopulta niitä lienee ollut viitisentoista. Tämä kuva tosin on seuraavalta aamulta, kuten puussa roikkuvasta makuupussista saattaa päätellä.
Teltan pystytys osui hiukan tuulisempaan hetkeen, mikä sai minut arvioimaan kriittisesti paikan vieressä olevan vanhahkon puun kestävyyttä. Mahtaako tuo yön aikana kaatua päälle? Kokeilin töniä puuta, mutta ei se ainakaan heti nurin mennyt.
Saatuani majoitusasian kuntoon päätin lähteä tutkimaan lähiympäristöä. Samalla muistin, mikä luonnon- ja kansallispuistoissa oikeastaan vähän ärsyttää: niihin liittyy aina kymmeniä kieltoja ja rajoituksia, usein puistokohtaisia, jotka pitäisi etukäteen ymmärtää selvittää.
Olen viime vuosina kulkenut Seitsemisessä ainoastaan merkittyjä reittejä pitkin, joten en ollut ajatellut koko asiaa. Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, onko puistossa esimerkiksi jotain liikkumisrajoituksia.
Pikainen vilkaisu retkikarttaan ei sellaisia paljastanut, enkä jaksanut selvittää asiaa tarkemmin. Saari-Soljasen ympäri kiersi lyhyt luontopolku, jonka varrella olisi jonkinlainen lintulava tai -torni. Se saisi riittää illan ohjelmaksi.
Iltakävelyllä ainakin oli mieltä rauhoittava vaikutus. Kirkas-Soljasen kota vaikutti miehittämättömältä, joten menin palattuani rantaan tekemään ruokaa.
Kodalla ei tosiaan ollut muita, ei edes mäkäriä tai hyttysiä. Olosuhteet olivat siis miellyttävät, mutta ymmärsin, ettei tällainen ole normaalia. Tyyni ilta taisi saada minut unohtamaan myös telttapaikkaani liittyvät riskit, koska asia ei enää yölläkään vaivannut mieltäni.
Seuraavana aamuna heräsin muita telttailijoita aiemmin. Vaikka korona-aika on hiukan muuttanut elämänrytmiäni, aamu-unisuus ei edelleenkään vaivaa minua.
Aikani teltalla lorvittuani pakkasin tavarani ja siirryin autolla Koveroon karkottaakseni uuden päivän synnyttämän levottomuuden heti kättelyssä.
Varsinaisia suunnitelmia minulla ei ollut, joten lähdin vain kulkemaan Multiharjun kautta kohti Haukilampea. Harmikseni missasin kokonaan Hirviharjun lenkin, vaikka olin jo kertaalleen ajanut harjulle vievän polun ohi.
Hienoksi kesäpäiväksi poluilla oli yllättävän vähän väkeä. Seitsemiseen lähtiessäni hiukan pelkäsin, että hakkaan taas naulaa otsaani, mutta tällä kertaa huoli oli turha. Haukilammellekin olisi mahtunut sekaan, vaikka siellä muutamia telttoja näkyikin.
Kierrokseni lopuksi koukkasin vielä Kirkaslammen kautta, minkä jälkeen palasin takaisin autolle.
Ennen kuin lähdin ajamaan takaisin Tampereelle vilkaisin pikaisesti Koveron parkkipaikan vieressä olevaa Info-taulua. Siinä näkyi jotain hämmentävää.
Kartassa koko Saari-Soljasen ympäristö oli merkitty rajoitusalueeksi. Siis hetkinen... juurihan minä illalla tarkastin tilanteen retkikartasta, eikä siellä mitään rajoituksia näkynyt. Alueelle olisi kyllä helppoa päätyä vahingossa!
Asiaa saattaa kuulostaa vähäpätöiseltä, mutta onhan tällaisista jutuista joskus jaettu sakkojakin. Olen sitä mieltä, että jos a) rajoitusalue on millään mittarilla tärkeä, ja b) siihen liittyvä rike voi todella johtaa rikosprosessiin, alueen reunat pitäisi kyllä maalia säästämättä merkitä joka hemmetin puuhun! Itärajalta voi ottaa mallia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti