Kesäkuun käännyttyä heinäkuuksi edessä oli jälleen kesäloma, tällä kertaa peräti kaksi viikkoa. Siinä ajassa on tyypillisesti ehditty ulkomaille asti, mutta nyt tilanne oli toinen.
Ruotsiin ei erinäisten rajoitusten vuoksi ollut menemistä, tosin eipä tuonne varsinaisesti ollut hinkuakaan. Loman ensimetreillä auton keula kääntyikin turvallisesti kohti Kuhmoa.
Ihan aluksi päätimme tavoitella kohdetta, josta on monesti poikkeamatta ajettu ohi. Kuhmon eteläpuolelta nimittäin löytyy Kiehuva hete, jonne ei Kaunistontieltä erkanevalta metsäautotieltä ole kuin vajaa kilometri. Täytyyhän noin messevän niminen paikka käydä katsastamassa!
Metsäautotien varresta lähtevä Kiehuvan hetteen polku on merkitty retkikarttaankin. Pitkospuut ovat melko vaatimattomassa kunnossa, mutta itse polku itsessään erottuu maastosta hyvin, kunnes... se katoaa jonnekin.
En ole varma, hukkasimmeko polun oikeasti vai loppuiko se muuten vaan, mutta hetteen löytäminen puskien keskeltä osoittautui yllättävän hankalaksi. Nettikarttaa käyttäen löysimme maastosta paikan, jossa lähteen pitäisi sijaita, mutta kohteen vaatimattomuus herätti epäilyjä.
Ehkä hyttysinvaasiokin vei osan huomiokyvystämme, mutta hete ei kyllä kiehunut nyt. Samankaltaisia suppia oli oikeastaan useitakin, mutta mikään niistä ei poreillut. Liekö paras sesonki ollut jo takana? Vai oliko paikka sittenkin väärä?
Hieman pettyneinä poistuimme metsästä ja jatkoimme autolla kohti Lieksantietä. Ravintolapalveluita tarjoavia yrityksiä alueella ei juuri ole, joten ruokapaikkaa etsiessämme päädyimme tavoittelemaan Tervajärven laavua.
Näitä pieniä teitä on kyllä kiva ajaa, kun ajamisella on joku tarkoitus!
Tarkkailin tien varressa olevia keloja toivoen näkeväni niissä jotain siivekkäitä, mutta yhtään en havainnut. Yhtäkkiä tien yläpuolelle kuitenkin ilmestyi lintu, joka vaikutti haukalta. Pysäytin kiireesti auton ja kaivoin takapenkiltä kameran, mutta lintu ehti jo vähän karata minulta.
Kuva on huono, mutta mahtaisiko liitelijä olla ruskosuohaukka? Lintu ainakin oli melko suurikokoinen.
Haukan kaarreltua pois jatkoimme Venakkoniemeen, josta laavulle menevä polku lähtisi. Reitti oli lyhyehkö, mutta tankkaamisestahan tässä ensisijaisesti olisikin kyse.
Lähellä tietä oleva paikka lienee kohtalaisen suosittu, mutta nyt laavulla ei ollut muita, vaikka nuotiopaikka oli vielä aavistuksen lämmin.
Yöksi jatkoimme Kuhmoon, Hotelli Kalevalaan. Tämän kesän kamarimusiikkijuhlat on peruttu, joten myös Kuhmossa oli poikkeuksellisen rauhallista.
Illalla kävin lyhyellä iltakävelyllä katsomassa, pääsisikö hotellin lähellä olevaan Harakkasaareen helposti; joskus sinne sinne nimittäin on loikittu kengät jalassa. Nyt varpaat olisivat kastuneet, mikä ei ehkä ole fataalia heinäkuussa, mutta lähetin silti Mallan asialle.
Persoonallinen Kalevala-hotelli ei enää edusta maamme uusinta hotellikulttuuria, mutta on silti paikkana viihtyisä, ja kohtuullisen monipuolinen aamupala polkaisee uuden päivän hyvin liikkeelle. Väinämöisen aikainen wlan-verkko ei kuitenkaan ole hotellille kunniaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti