Kuhmossa vietetyn yön jälkeen suuntasimme itään. Meitä kiinnostivat erityisesti Elimyssalon sekä Iso-Palosen ja Maariansärkkien luonnonsuojelualueet. Molemmista löytyisi polkuja, joita ei ole vielä menty.
Lähellä oleva Ulvinsalon luonnonpuisto kiehtoi myös mieltäni, mutta se on no go -aluetta. Onneksi sinne ei oikein voi päätyä vahingossa.
Lopulta tulimme siihen tulokseen, että päiväohjelmamme sisältäisi retkeilyä Elimyssalossa. Ehkä siksi, että saloa on helppo lähestyä etelän suunnasta, jossa jo valmiiksi olimme.
Matkalla voisimme myös tehdä tulevaisuutta valmistelevia toimia. Iso-Kukkosen itärannalla nimittäin näytti olevan kiehtovan näköinen tulipaikka. Ajattelimme selvittää, voisiko paikkaa joskus hyödyntää yöpymistarkoituksessa.
Hiekkainen ranta olikin paljolti mielikuvieni mukainen. Voi olla, että Iso-Kukkosta suositaan ensisijaisesti uimarantana, mutta...
... kyllä rannan kupeeseen voisi teltankin pystyttää. Ainakin, jos muiden ihmisten toimet eivät ruuhka-aikana häiritse. En tosin tiedä, onko täällä koskaan ruuhkaa, nyt ei ainakaan ollut.
Iso-Kukkoselta jatkoimme Ryönänkankaan kautta kohti Levävaaraa, jonka kaakkoispuolella olevan metsäautotien pää vaikutti hyvältä jalkautumispaikalta retkellemme.
Kuikkakoskien sillan kohdalla koimme pienen hämmennyksen tunteen. Lähestyessämme siltaa idästä tien varressa oli kameravalvonnasta kertovia merkkejä. No, se on ihan standardijuttu tällä suunnalla.
Sillan ylitettyämme kuitenkin huomasimme, että lännen suunnasta katsottuna tiellä oli ajokieltomerkki. Siis hetkinen... mistä juuri tulimme? Joltain ajokieltoalueelta? Emme kai vahingossa olleet päätyneet rajavyöhykkelle? Eihän sellaisen pitäisi olla mahdollista?
Valmistauduin jo mielessäni puhelinkeskustelun, joka minua piirin poliisipäällikön kanssa odottaisi.
- Päivää, oletteko te ajoneuvon abc-123 omistaja tai haltija?
- Kyllähän minä olen, mutta...
- Kameravalvonnasta saamieni tietojen mukaan te olette autoilleet rajavyöhykkeellä. Ymmärrättekö, että sellainen on kiellettyä?
- En ole tarkoituksella lakia ja asetuksia rikkonut! Kävi sillä lailla, että retkikohdetta etsiessämme... tuota noin, puolisoni sanoi, että aja tuosta! Aivan, vaimo pakotti, niin se homma meni.
Karttahaku kuitenkin osoitti, että rajavyöhykkeelle oli vielä kilometrikaupalla matkaa, joten kummallisille merkinnöille täytyi olla joku toinen syy. Jatkoimme kohti Koskikangasta, jonne ajattelimme pysäköidä auton.
Kuten tavallista, kohteen lähestyessä tie hiukan kapeni...
... mutta tien päässä olevasta silmukasta oli hyvä jalkautua.
Elimyssaloon on aiemmin lompsittu etelän tai pohjoisen suunnasta, mutta nyt ajattelimme kulkea idästä länteen eli myllyltä Levävaaraan, ja sieltä edelleen Latvavaaraan menevälle polulle.
Levävaarassa ei nyt ollut lampaita niin kuin edellisellä kerralla, mutta itse paikka oli yhä viehättävä. Jotenkin impivaaralaista, mielestäni.
Jatkoimme kohti Latvavaaraa. Omassa mielikuvituksessani Latvavaara oli kuin paikallinen West End ja Levävaara kuin East End. Todellisuus lienee ollut hiukan karumpi, sillä opasteiden mukaan Latvavaarassa asui Levävaaran isännän poika.
Latvavaaran tuvan ympäristö oli melko heinäinen, mutta sopiva taukopaikka löytyi lopulta Latvalammen rannalta. Lammelta puhaltava tuuli karkotti hyttysiä, ja aurinkoisella mättäällä kelpasi muutenkin viettää aikaa.
Autolle palattuamme jäljellä oli enää yksi tehtävä. Minne yöksi?
Päätimme ajaa Suomussalmelle, Kiannon Kuohut -hotelliin, jonka ovet olivat kuitenkin taas säpissä! Miten ihmeessä tällainen bisnes voi toimia? Jos ovet ovat kiinni, asiakkaat eivät pääse sisälle! Tuskin tämä heinäkuussa koronaankaan liittyy, tai ainakaan nettisivuilla asiasta ei ollut mainintaa.
Jatkoimme Suomussalmelta eteenpäin, kunnes saavuimme Taivalkoskelle, Hotelli Herkkoon. Herkko olikin mainio valinta, ja lyhensi myös seuraavan päivän ajomatkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti