Savonmuan Inari

Lumikenkäily on mukavaa, mutta jossain kohtaa kevättä siitä täytyy ymmärtää päästää irti. Huhtikuun lopussa ajattelin, että nyt voisi olla sellainen hetki, koska vappuun oli enää viikko.

Poikettuamme tammikuussa Leppävirralla, Kurjenlammella, mieleen jäi kytemään ajatus, että samalla suunnalla voisi piipahtaa toisenkin kerran, kenties kesällä.

Sauna-Saarisen seutu vaikutti kiinnostavalta, ja jostain syystä Kivilammen ympärillekin oli merkitty kolme nuotiopaikkaa ja laavu, vaikka maasto näytti kartassa vähän hankalalta. Löytyisikö sieltä jotain erityistä? Hiukan pohjoisempana oli vielä Kivikuru, josta ei kuitenkaan tiedetty muuta kuin että kaipa siellä kiviä on.

Kaikkiin ei ehkä ehdittäisi yhdellä kertaa, joten päätimme aluksi ajaa Sauna-Saarisen lähistölle, ja käydä sieltä käsin katsomassa Kivikurua. Ajomatkan aikana mieli kuitenkin muuttui, kun huomasimme Kivikuruun vievän Poikkilammentien risteyksessä opaskyltin, joissa oli paljon merkintöjä. Pysäköintipaikka ja kaikkea!

Koska voisimme yhtä tavoitella Sauna-Saarista Kivikurun suunnasta, käännyimme kuruun menevälle tielle. Olin ajatellut, että kyseessä on rapistuva nähtävyys, jossa kukaan ei enää käy. Mielikuvani kuitenkin oli väärä, koska tien päässä meitä odotti tilava parkkipaikka tuoreine karttatauluineen.

Itse Kivikuru oli tietysti laajahko kivikko, jota malttoi hetken katsella, vaikka itse kuruun ei tehnytkään mieli.

Tarkkailua helpotti kurun viereen rakennettu suurehko katsomo. Ilmeisesti paikalla siis järjestetään myös konsertteja tai muita kulttuuririentoja.

Aikeeni tarkastella kurua ylempää oli johtaa katastrofiin, kun Kauko ilmaan noustuaan hukkasi kompassinsa, minkä seurauksena se tapansa mukaan yritti raivokkaasti karkuun.

Suuresti ponnistellen sain houkuteltua Kaukon takaisin maahan. Ilmiö ei ollut uusi, ja minun olisikin pitänyt huomioida, että kivisessä maastossa voi olla runsaasti metallia.

Kurun lähistöltä löytyy muitakin kivisiä luonnonoikkuja, mutta me otimme suunnaksi Sauna-Saarisen lammen ja sen rannalla sijaitsevan laavun. Muutaman kilometrin matka eteni vuoroin metsäautoteitä ja kangasmetsää pitkin.

Sauna-Saarisen ympäri menevä polku lienee joskus ollut suositumpikin, koska paikalla yhä näkyi jäänteitä pitkospuista.

Lammessa olevalle pienelle saarelle menevää siltaakaan ei enää ollut...

... ja myös laavu liitereineen oli yllätykseksemme purettu. Minkähän vuoksi? Kohde selvästikin on epäsuosittu, mutta ei laavu ainakaan nettikuvien perusteella näyttänyt toivottoman huonokuntoiselta. Puretaanko niitä siksi, että puuhuolto ei enää toimi?

Ilman laavua paikka oli tuulisena päivänä suojaton, joten siirryimme lähistölle syömään eväitä.

Kuvan taustalle sattumalta osunut suuri kivi olikin erityinen. Kauempaa katsottuna se oli kuin mikä tahansa siirtolohkare ...

... mutta lähempi tarkastelu paljasti, että kivi seisoi varsin pienen tukipisteen päällä.

Samanlaisia löytyy toki muualtakin, esimerkiksi Paistinvaaralta ja Laxfjälletiltä, ja toisaalta Suomestakin.

Tauon jälkeen jatkoimme tietä pitkin kohti Korpista, joka toimii Leppävirran ja Jäppilän kuntien rajavetenä. Sen etelärannalla on myös Kivikurun retkipolustoon liittyvä näköalapaikka.

Kalliolta avautui järvelle kiva näkymä, mutta ehkä paikka on kesällä hienompi.

Korpisen rannoilla onnistuin hajottamaan kameran linssisuojuksen. Samalla siitä irtosi kieleke, joka putosi jonnekin. Ongelma oli pieni mutta ärsyttävä, koska sen vuoksi koko suojus saattaisi myöhemmin kadota. Päätimme käyttää hetken osan löytämiseksi.

Etsintäoperaatiomme ei tuottanut tulosta, mutta jatkettuamme jo matkaa vaimo yllättäen havaitsi osan polulla. Kielekettä liikuttava pieni jousi tosin jäi luontoon, mutta sain retken jälkeen korvattua sen vanhasta mustekynästä erottamallani varaosalla.

Loppumatkalla koukkasimme vielä katsomassa nähtävyydeksi merkittyä suurta siirtolohkaretta.

Lohkare olikin suuri, ja selvästi vartoi tilaisuuttaan vyöryä vieressä menevälle tielle. Emme jääneet odottamaan sitä tapahtuvaksi.

Lohkareen sijaintia selvittäessäni pudotin kännykkäni tielle, jolloin siitä hajosi etulasi. Se oli harmillista, mutta ilmeisen väistämätöntä. Vaikka sain Kaukon takaisin, ja linssinsuojuksesta irronnut osakin löytyi, oli selvää, että päivääni oli varattu jotain erityistä.

Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta Savonmuan Inari tarjoili meille mukavan retkipäivän. Tuollaista nimitystä seudusta kuulemma käytetään, ja termi onkin melko kuvaava, vaikka puuston osalta maisemat eivät ihan identtisiä olekaan.