Kuopiossa ei huhtikuun puolivälissä ollut lunta riesaksi asti, mutta aiempiin kokemuksiin nojautuen arvelimme, että jos ajaa koilliseen tunnin verran, tilanne on ihan toinen.
Lähtöpaikaksi kaavailemamme Tamminiemi löytyi nopeasti. Nostimme reput selkään ja siirryimme Vaikkojoen ylittävän sillan kupeeseen, josta lähdimme lumikenkäillen kohti Vaikkolampea.
Jo matkan alkumetreillä kävi ilmi, että joessa asustaa majava. Tien vierestä oli jyrsitty puita nurin, osa miltei sähkölinjan päälle. Maassa olevat jäljet paljastivat syyllisen.
Itse tekijää emme kuitenkaan tavanneet. Etenimme joen vartta...
... Vaikkolammelle asti, jossa sekalainen seurakunta lintuja vietti kevätpäivää. Lammessa tai sen rannalla oleskeli ainakin joutsenia, kurkia ja sorsalintuja, joista jälkikäteen tunnistimme lähinnä telkän.
Tämän jälkeen käännyimme lännemmäksi, kohti Saarilampea, jonka olimme valinneet retkemme epäviralliseksi kääntöpisteeksi. Vajaan tunnin jälkeen saavuimme lammelle, jossa ei kuitenkaan näyttänyt olevan yhtään saarta.
Hmm... no, pienissä suolammissa saaria tulee ja menee. Jatkoimme vieressä näkyvällä suurehkolle suolle.
Tässä vaiheessa ajatukset alkoivat lisääntyvässä määrin pyöriä ruoan ympärillä, joten päätimme etsiä sopivan taukopaikan.
Itse taisin olla nälkäisempi, koska ehdotin, että asettuisimme ruokailemaan keskellä suota törröttävälle paljaalle mättäälle. Vaimo kuitenkin toivoi löytävänsä suon laidasta suojaisamman paikan, kaatuneen puun rungon tai jotain.
Rouvan kriteerit täyttävä paikka löytyi lopulta metsän puolelta, pienen matkan päästä suon reunasta.
Leipää mussuttaessamme taivaalta alkoi kuulua jylinää. Ympärille ilmestyi muutamassa sekunnissa kolme Hornetia, jotka lensivät matalalla ja jäivät kaartelemaan ympärillemme. Samalla mieleeni muistui kyltti, jonka olimme alkumatkan aikana ohittaneet.
En aluksi ymmärtänyt kyltin merkitystä, mutta nyt asia kirkastui minulle hetkessä. "H16" tietenkin viittasi jonkinlaiseen harjoitukseen, mitä ilmeisemminkin sotaharjoitukseen. Täytyisikö tässä alkaa poteroa kaivaa?
Onneksi olimme seuranneet vaimon vaistoja, ja kyhjötimme nyt kuksinemme metsän suojassa. Keskellä suota olisimme olleet helppo kohde!
Henkeä pidätellen odottamamme tykkituli ei silti koskaan alkanut. Hävittäjien poistuttua paikalta lähdimme paluumatkalle, joka eteni sukkelasti soita pitkin.
Retkemme viimeiset kahvit hörpimme lähtöpaikallamme Tamminiemen kodassa, joka olikin aika messevä laitos. Selvästi myös kesävierailun arvoinen paikka.
Jälkikäteen kävi ilmi, ettemme olleet käyneet Saarilammella asti, vaan olimme kääntyneet takaisin jo Tavilammelta... No, tapahtumia ja nähtävää riitti silti yhden retken tarpeiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti