En ole ihan varma, harmittivatko itseäni enemmän liikkumiseen liittyvät rajoitukset vai se, että monet majoitusta tarjoavat liikkeet olivat sulkeneet ovensa. Korona-hässäkkä joka tapauksessa sai minut jopa harkitsemaan retkeilyauton hankintaa. Taloudellisesti sellaisessa ei ole mitään järkeä, mutta vallitsevassa tilanteessa aloin miettiä muitakin näkökohtia.
Käytännön ongelmien vuoksi asia kuitenkin unohtui, ja ehkä hyvä niin. Kotoa käsin pääsemme yhä lähikohteisiin, kuten esimerkiksi Tuusniemeltä löytyvälle Ahvenlammelle.
Kaavinkoskelta Seinävuoren rotkolaaksoon etenevä kesäretkeilyreitti alkoi kiinnostaa poikettuamme rotkolaaksossa lopputalven aikana. Ahvenlammelta alkava, kohti Mäkimajaa menevä osuus otettiinkin työn alle pääsiäisenä.
Autopaikkaa etsiessämme osuimme hiukan onnekkaasti Ahvenlammen kupeessa olevalle P-alueelle, jonka olemassaolosta emme ennalta tienneet.
Lopputalvesta maastoon on vaikea varustautua optimaalisella tavalla. Paikoin lunta on runsaasti, jolloin lumikengät auttavat etenemistä, mutta välillä voi olla satametreittäin täysin sulaa maata.
Vaikka aamun hankiaiset kantavat usein ilman lumikenkiäkin, puolen päivän aikaan sellaisista voi jo olla hyötyä. Lumikenkiä ei kuitenkaan viitsisi ottaa mukaan, jos niiden tarve on vähäinen.
Pikaisen tilannearvion jälkeen lumikengät jäivät tällä kertaa autoon. Ahvenlammelle menevä ura näytti lähinnä jäiseltä, joten lähdimme liikkeelle vain sauvojen ja kenkiin kiinnitettävien liukuesteiden kanssa.
Reitin sukellettua syvemmälle metsään koimme lyhyen epäuskon hetken. Lunta oli yhä runsaasti, ja aamuaurinko oli paikoin pehmentänyt sen. Olisiko lumikengät sittenkin pitänyt ottaa mukaan?
Enimmäkseen hanki onneksi kantoi hyvin...
... ja siellä missä lunta ei ollut, lumikengistä olisi ollut vain riesaa.
Sen verran hitaasti retkemme kuitenkin eteni, että pohdin mielessäni taittuvien, reppuun pakattavien kevytlumikenkien hyötyjä. Kaipa sellaisia on olemassa, ongelmahan on joka tapauksessa yleinen? Tällaisilla retkillä ne voisivat olla hyvät.
Reittiin liittyvät opasteet olivat uudehkoja, mutta maastossa reitti ei edennyt aivan nettikarttaan linjatulla tavalla, minkä tosin huomasimme vasta retken jälkeen. Koska vauhtimme ei myöskään eläinten jälkien ihmettelyn vuoksi ollut huimaa, käännyimme paluumatkalle jo Saarilammen luota.
Jostain kauempaa kuului ikään kuin huuhkajan huhuilua, ja uskallauduinpa itsekin vähän tähystelemään ympärilleni.
Pääsääntöisestihän Kauko kuitenkin on se, joka meillä hoitaa nämä tähystyshommat. Kauko arvostaa sitä, että kelit ovat lauhtuneet.
Palattuamme takaisin Ahvenlammelle ajattelimme ensin lounastaa laavussa, joka kuitenkin oli pohjaratkaisunsa vuoksi hiukan varjoisa. Niinpä päätimme tällä kertaa elää leveästi...
... ja jatkoimme Ravintola Laituriin, josta onnistuimme saamaan viimeisen vapaan pöydän. Onneksi lafka sentään oli auki.
Ahvenlammen lähellä oleva Silmäsuo on luonnonsuojelualuetta ja ilmeisesti lintujen suosiossa, koska suon laidassa on kartan mukaan torni. Sitä emme nyt käyneet katsomassa, mutta ehtiipä torniin vielä myöhemminkin keväällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti