Nevan kutsu

Retkikohteiden löytämiseksi käyttämäni menetelmät ovat vuosien myötä vaihtuneet. Aiemmin pyrin löytämään kartalta reittejä, mutta jossain vaiheessa mielenkiinto kohdistui enemmän paikkoihin. Ehkä siksi, että uusia paikkoja on helpompaa löytää.

Tällä hetkellä minulla on menossa luonnonsuojelualuevaihe. Sellaisia kaivaa nopeasti vaikkapa retkikartta.fi-palvelusta.

Luonnonsuojelualueissa on kuitenkin eroja. Suojellut metsät ovat joskus vaikeakulkuisia, jopa rytöisiä, eivätkä siten optimaalisia retkeilyä ajatellen. Ja ihan kaikissa ei saa liikkuakaan, ympäri vuoden ainakaan. Sellaiset taitavat yleensä olla luonnonpuistoja.

Suot sen sijaan ovat mukavia, ja lumen aikaan niillä on hyvä kulkea. Elettiin huhtikuun alkupäiviä, kun kiinnitin huomiota Kuopion läheltä löytyvään Kauppisnevan luonnonsuojelualueeseen.

Kauppisneva ei ole alueena suuri, mutta sen reunalla näytti kartan mukaan odottavan kota, mikä oli plussaa. Lisäksi sinne olisi alle puolen tunnin matka. Ei aikaakaan, kun olimme jo 5492-tiellä ja matkalla kohti Airakselaa.

Retkikohteiden saavutettavuus voi talviaikaan tuottaa yllätyksiä, mutta tällä kertaa niin ei käynyt. Pääsimme Kauppilanmäentietä pitkin aivan nevan laitaan; tosin ei 5492-tieltäkään käveltävää olisi ollut kuin kilometri.

Suojelualueeseen liittyvät rajoitukset nousivat totta puhuen mieleen vasta nyt. Saako suolle mennä lainkaan? Alueen rajalta löytämässämme kyltissä asiaan otettiin kantaa.

Mitään aikarajoituksia ei näyttänyt olevan, ja kun oma toimintamme vertautui pikemminkin marjastamiseen kuin kilpailutoimintaan, jatkoimme eteenpäin.

Nevalla kai tarkoitetaan liki puutonta suota, mutta aivan avosuota Kauppisneva ei ollut, vaan siellä täällä kasvoi pieniä mäntyjä.

Edellisen vuorokauden aikana oli satanut muutama sentti lunta, joten suolla liikkuneiden eläinten jäljet erottuivat selvästi. Keväämmällä nevalla lienee enemmänkin elämää, ja alueen laidasta löytyikin tarkkailukoju, jota tosin ensin kaukaa katsoen epäilin pakettiautoksi.

Likinäköisenä en ole koskaan nähnyt kauas kovin hyvin, mutta nykyään myös lähinäkö tuottaa ongelmia. Karttaa silmäillessäni tavasin Kauppisnevan useaan kertaan Kauppaneuvoksena.

Ja kun Tahko taannoin mainosti, miten Kesäpesä tarjoaa edullisen ja huolettoman vaihtoehdon loman viettoon, tulkitsin asian niin, että kuolinpesä on nähnyt mummon mökissä uudenlaista tuottopotentiaalia. Tähän lienee tottuminen.

Koska alue on pieni eikä käveltävää olisi paljon, aloimme seurata eläinten tekemiä polkuja. Hangessa risteili ainakin jäniksen, ketun ja jonkun kolmannen, hiukan vähäisemmän saalistajan jälkiä. Siellä täällä ne yhtyivät kohdissa, joita aloimme ammattislangia käyttääkseni kutsua action pointeiksi.

Myös siivekkäillä eläimillä oli hiljattain ollut joku koontuminen.

Linnut olivat ajaneet suolla jotain ihmerallia. Tapahtumaa olisi ollut mielenkiintoista seurata.

Mitähän tässäkin on touhuttu? Joku kotkako lumessa on kaahottanut?

Oma rallimme jatkui kohti Kauppisen rannassa olevaa kotaa.

Paikallisen metsästysyhdistyksen rakentama kota oli melko uusi. Aurinko paistoi kuitenkin niin messevästi, että päätimme kahvitella ulkosalla. Linnutkin tuntuivat talven jälkeen aloittaneen laulunsa, joten lumisen nuotioringin ympärillä oli mukava istuskella.

Vaikka emme nyt kodan suojaa tarvinneetkaan, kurkkasimme silti sen sisälle. Kodan sisustus noudatti skandinaavista tyylisuuntaa, eli kaikki oli yksinkertaista mutta siistiä.

Kahvit tulee usein juotua vanhoissa kämäisissä laavuissa, joten sitä ei aina muista, että akkuvalmius on osa nykyaikaisen kodan vakiovarustusta.

Pimeän aikaan tämä epäilemättä on kätevää. Ainakin, jos sattuu olemaan akku mukana. Ja kelläpä nyt ei olisi.