Se oli hienoa aikaa, ja ainakin itäsuomalaisia hellittiin aurinkoisilla päivillä. Yhtenä sellaisena päätimme poiketa Tuusniemellä, Seinävuoren rotkolaaksossa, koska meillä oli muutenkin asioita samaan suuntaan.
Rotkolaakso ei ole meille aivan vieras paikka, mutta talviaikaan siellä tuskin on käyty kertaakaan. Ehkä ajatus sipsutella jäisillä kallioilla on tuntunut vieraalta, vaikka eihän sinne rotkon reunalle ole pakko mennä luistelemaan.
Aamulla rotkolaakson hyvätasoisella tulipaikalla oli rauhallista, eikä muita ihmisiä juuri näkynyt.
Näytti siltä, että rotkolaakson ympäri menevää reittiä oli jonkun verran kuljettu. Päätimme jättää lumikengät autoon, mutta nastapohjalliset kuitenkin kiinnitettiin talvikenkien alle.
Valinta osui kerrankin kohdalleen. Reitin alkuosa oli tamppaantunut, ja rinteissä maa paikoin jo pilkotti. Metsässä lunta yhä riitti, mutta hanki kantoi todella hyvin. Lumikengät olisivat vain hidastaneet menoa.
Rotkolaakson ympäristö on oikeastaan talvella hienompi kuin kesällä. Toki aurinkoinen sääkin vaikutti tunnelmaan, mutta etenkin rotkon itäpuolella on mukavan avaraa maastoa, jossa on hankiaisten aikaan mukava kulkea.
Muutaman sadan metrin mittaisen rotkon jyrkimpiin kohtiin aurinko ei juuri yltänyt...
... mutta sen verran kuitenkin, että jyrkänteiden reunamilla olevat paannejäät kiinnittivät huomiomme. Hämyinen paikka on kai joskus ollut pontikankeittäjien suosiossa.
Oma reittimme koukkasi läheisen Honkasuon kautta...
... josta löysimme tuoreita tassunjälkiä.
Jälkiin liittyvä innostus johti aluksi villeihin spekulaatioihin, mutta lopulta totesimme, että lumessa oli tainnut mennä vain koira tai pari.
Suon jälkeen vuorossa oli retkemme rytöosuus. Jokaiseen retkeen täytyy sisältyä ainakin yksi sellainen, koska muutenhan voisi yhtä hyvin retkeillä kaupungissa.
On myös tärkeää, että rytöosuudella hanki ei kanna yhtä hyvin kuin muualla. Se mahdollistaa, että voi retkellään kahlata lumessa polviaan myöten, mikä ei kaupunkiympäristössä yleensä onnistu.
Tovin lumessa möyrittyämme saavutimme jälleen rotkon ympäri kiertävän reitin, ja palasimme tulipaikalle, jonne oli ilmestynyt muutakin väkeä. Pienen Seinälammen rannassa oleva laituri ei kuitenkaan näyttänyt kiinnostavan ketään, joten suuntasimme rantaan evästelemään.
Seinälampi sijaitsee suojaisessa montussa, joten auringon paistaessa lammella oli tyyntä ja mukavan keväistä, oikeastaan ensimmäisen kerran tänä talvena.
Sittemmin elämä on kyllä muuttunut pilvisemmäksi. Ravintoloihin ei kuulemma enää pääse, eikä julkisiin paikkoihin uskalla muutenkaan mennä ilman että kaiken aikaa toistelee mielessään Ave Mariaa.
Voi olla, että tulevana kesänä tulee telttailtua tavallista enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti