Tuulen mukana

Aalistunturilta jatkoimme Ylläkselle yöksi. Aamulla koin kauhun hetkiä jäädessäni hetkeksi jumiin hotellihuoneemme suihkukoppiin. Vaimokin jäi, tosin harmittavasti eri aikaan. Selvisimme kuitenkin molemmat tilanteesta säikähdyksellä.

Ajatuksemme oli jatkaa Ylläkseltä Hettaan ja sieltä edelleen Norjan puolelle, mutta sääennusteet vaikuttivat jälleen matkamme kulkuun. Lähdimme ajamaan kohti Saariselkää.

Heinäkuussa sateet työnsivät meidät Keski-Ruotsin sijasta Pohjois-Norjaan. Nyt täytyy olla tarkkana, ettei taas päädytä Kirkkoniemeen!

Retkikohteiden valintaan vaikuttaa tällä kertaa poikkeuksellisen monta asiaa. Säätä tuijotetaan kuten aina, mutta Norjakin pitäisi jotenkin sovittaa matkan varrelle. Toisaalta käsivarteen menevää tietä täytyy tietöiden vuoksi syytä välttää kuin ruttoa.

Taskun pohjalla on myös puolivalmis Lapland Hotelsin kesäkierrospassi. Se ei muuten vaikuta matkan suuntaan, mutta kannattaisi tilanteen salliessa käyttää loppuun.

Lopulta kävi niin, että päädyimme Nattasille, ja nimenomaan Pyhä-Nattaselle.

Vaimo halusi sinne enemmän kuin minä, mutta jälkikäteen voi sanoa, että hieno paikkahan se on. Pyhä-Nattasella olevat kivipahdat ovat komeita, eikä maisemissa muutenkaan ole valittamista.

Nattasille vievä Sompiojärventie kuitenkin on huono, mutta niin kai se on aina. Eikö tietä koskaan lanata? Vai meneekö se heti uudestaan ruvelle tienhoitotöistä huolimatta?

Jos tietä kuitenkin päätyy ajamaan, kannattaa Pyhä-Nattaselle kiivetä etelän suunnasta nousevaa polkua pitkin. Se on paitsi lyhyempi myös kertaluokkaa helpompi kuin lännen puolelta, laavun kautta, kulkeva reitti.

Toisaalta jos haluaa mennä molemmat, louhikkoisempi länsireitti voi olla helpompi nousta kuin laskeutua.