Ratto

Etsiessäni Rovaniemen läheltä sopivaa retkikohdetta kartasta pomppasi esiin Rattostunturi, jolla on aavistuksen pornahtava, mutta silti vaikeasti muistettava nimi. Se kuitenkin tuntui mukavasti osuvan matkamme varrelle, joten lähdimme ajamaan kohti Meltausta.

Jallustunturiin ei liittynyt suuria odotuksia, siellähän ei ole tupaa tai edes nuotiopaikkaa. Kolmiomittaustornistakaan ei ollut jäljellä kuin kasa lahonneita hirsiä.

Kartan mukaan tunturista saattaisi löytyä paljakkaa, mutta kovin avoin sen laki ei ollut. Yritin tihrustaa pohjoiseen nähdäkseni kenties Yllästunturin, huonolla menestyksellä kuitenkin.

Lollostunturilta laskeuduttuamme jatkoimme Aalisjärventietä kohti Pasmajärveä. Tien länsipuolella kohoaa Aalistunturi, johon nousee lyhyt mutta terhakka polku.

Tunturin laella on vanha palovartijan tupa, jollaisia on tänä kesänä nähtykin jo monta. Käydäänpä silti tapaamassa Aalista!

Nettitietojen perusteella tupa kaipaa korjausta, eikä se ulkopuolelta arvioiden enää ollutkaan nuoruutensa kunnossa. Katto tosin vaikutti uudelta.

Sisältä tupa kuitenkin oli siisti - ellei peräti kodikas - mutta sinne päästäkseen täytyi ensin keplotella itsensä heikoilta vaikuttavien rappusten yli.

Aalistunturin kolmiomittaustorni oli vielä pystyssä, mutta kovin huonossa kunnossa. Varsinkin sinne nousevat portaat olivat vaarallisen lahot. Mielestäni ne voisi vaikka poistaa, jotta ei synny vahinkoja.

Onneksi 372 metriä korkealta tunturilta näkyy ihan mukavasti ilman torniakin, ainakin pohjoisen suuntaan.

Olen tällä reissulla tehnyt retkiruokavaliooni pienen muutoksen. Olen nimittäin vaihtanut sulatejuuston pähkinävoihin, jota tarttui matkaan käydessämme heinäkuussa Kirkkoniemessä.

Tai oikeastaan kyse ei ole pähkinävoista vaan suklaalevitteestä, joka sisältää hieman pähkinää. Tuote on kyllä pilattu liialla sokerilla, mutta sen säilyvyys on olennaisesti juustoa parempi, joten virheen voi retkioloissa antaa anteeksi. Yksi pieni tuubi riittää hyvin lyhyen retken tarpeisiin, muutamalle leivälle siis.

Tällaisissa suklaa- ja pähkinäpohjaisissa levitteissä on kuitenkin yksi huono puoli: ne tosiaan leviävät hyvin. Jos ei ole varovainen, tahnaa löytyy pian hiuksista, vaatteista, kännykästä, kamerasta ja yleisesti ottaen kaikesta, johon on tarve koskea.

Mikäli tuote pääsee kosketuksiin auton ratin kanssa, se leviää vähitellen kojelautaan ja muualle auton sisustukseen. Olette varmaan nähneet autoja, joiden helmoissa on jotain ruskeaa? Asiaan perehtymättömät höpisevät jostain korroosiosta, mutta kyse tietenkin on suklaalevitteestä, joka on päässyt irti varomattoman käsittelyn seurauksena.

Ihan käyttökelpoinen tuote siis, mutta osaamattoman käsissä vaarallinen.