lauantai 12. elokuuta 2017

Tuulen mukana

Aalistunturilta jatkoimme Ylläkselle yöksi. Aamulla koin kauhun hetkiä jäädessäni hetkeksi jumiin hotellihuoneemme suihkukoppiin. Vaimokin jäi, tosin harmittavasti eri aikaan. Selvisimme kuitenkin molemmat tilanteesta säikähdyksellä.

Ajatuksemme oli jatkaa Ylläkseltä Hettaan ja sieltä edelleen Norjan puolelle, mutta sääennusteet vaikuttivat jälleen matkamme kulkuun. Lähdimme ajamaan kohti Saariselkää.

Heinäkuussa sateet työnsivät meidät Keski-Ruotsin sijasta Pohjois-Norjaan. Nyt täytyy olla tarkkana, ettei taas päädytä Kirkkoniemeen!

Retkikohteiden valintaan vaikuttaa tällä kertaa poikkeuksellisen monta asiaa. Säätä tuijotetaan kuten aina, mutta Norjakin pitäisi jotenkin sovittaa matkan varrelle. Toisaalta käsivarteen menevää tietä täytyy tietöiden vuoksi syytä välttää kuin ruttoa.

Taskun pohjalla on myös puolivalmis Lapland Hotelsin kesäkierrospassi. Se ei muuten vaikuta matkan suuntaan, mutta kannattaisi tilanteen salliessa käyttää loppuun.

Lopulta kävi niin, että päädyimme Nattasille, ja nimenomaan Pyhä-Nattaselle.


Vaimo halusi sinne enemmän kuin minä, mutta jälkikäteen voi sanoa, että hieno paikkahan se on. Pyhä-Nattasella olevat kivipahdat ovat komeita, eikä maisemissa muutenkaan ole valittamista.



Nattasille vievä Sompiojärventie kuitenkin on huono, mutta niin kai se on aina. Eikö tietä koskaan lanata? Vai meneekö se heti uudestaan ruvelle tienhoitotöistä huolimatta?

Jos tietä kuitenkin päätyy ajamaan, kannattaa Pyhä-Nattaselle kiivetä etelän suunnasta nousevaa polkua pitkin. Se on paitsi lyhyempi myös kertaluokkaa helpompi kuin lännen puolelta, laavun kautta, kulkeva reitti.

Toisaalta jos haluaa mennä molemmat, louhikkoisempi länsireitti voi olla helpompi nousta kuin laskeutua.

4 kommenttia:

  1. Kyllä Nattasen toorit ovat käymisen arvoiset. Taitaa olla niin, että Sompion tien hoito ei kuulu kenellekään. Kerran jäi menemättä kun tie oli niin huonossa kunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, vuokrafillareille saattaisi Vuotsossa olla kysyntää... Tosin tiekin tulisi aika pienellä vaivalla kuntoon, koska kyse on lähinnä sadekuoppien tasoittamisesta. Se tuntuisi järkevältä, koska liikennettä kuitenkin oli jonkun verran.

      Poista
    2. Ei sitä lanata. Kukapa siitä lanauksesta huvikseen maksaisi. Mutta Nattasille voi toki saapua Tankavaarasta tai Kiilopään suunnalta Ruijanreittiä. Ei ole pakko autoilla;)

      Poista
    3. Rahastahan homma epäilemättä on kiinni; tosin voihan yksityistiellekin hakea valtionavustusta, vaikka isompaakin remonttia varten.

      Mutta tottapa tuon pätkän kertaalleen köröttelee, jos kyseessä on satunnainen kävijä. Enemmän tien kunto toki haittaa niitä, jotka kyntävät sitä toistamiseen.

      Poista