Nykyään retkikartta.fi:ssäkin näkyvää reittiä taitaa ylläpitää paikallinen kyläyhdistys. Liikkeelle voi lähteä esimerkiksi kyläkeskuksen pihasta, jolloin patikoitavaa kertyy reilut kahdeksan kilometriä suuntaansa. Me oikaisimme hieman ja ajoimme autolla reitin puoliväliin, lähelle Kokkopuron laavua.
Olimme menestyksekkäästi väistelleet sateita lähes koko viikon, mutta nyt jouduimme lähtemään liikkeelle sadevarusteissa. Aluksi polku eteni helppokulkuisella kankaalla, mutta sukelsi sitten mustikkametsään ja kosteikoille.
Polun varrella olevien kylttien sanamuoto oli hauska. Kun viitassa lukee Järvet, kohteeseen liittyvät odotusarvot ainakin nousevat korkealle (vrt. Kalliovuoret, Kuolemattomat maat).
Aivan Lake Superiorin kaltaista elämystä ei Iso-Kärsämäenjärvi silti tarjonnut, eikä rannalla ollut nuotiopaikkakaan ollut ihan nykystandardien mukainen, mutta eipä sitä toisaalta näkynyt nettikartassakaan.
Ruohoisen ja heinikkoisen rannan liepeille oli kuitenkin pystytetty näyttävä opastaulu, joten on mahdollista, että reittiä kehitetään vielä. Kärsämäenjärven ympäristö tosin on soidensuojelualuetta, jos sillä nyt on vaikutusta asiaan.
Hiukan vaatimaton rantamiljöö sai meidät epäilemään myös Kokkopuron laavun olemassaoloa, mutta kyllähän sellainen lopulta paluumatkan varrelta löytyi.
Iso-Kärsämäenjärven polku ei ehkä sateella ollut hehkeimmillään, ja saattaisi jopa lumen aikaan olla hienompi. Reitin varrella oli kuitenkin runsaasti luontotauluja, joista tosin harmittavan moni oli nurin.
Pystyssä olevista tauluista kävi ilmi mielenkiintoisia juttuja. Kuten esimerkiksi se, että Kärsämäelläkin pesivän maakotkan pesä voi painaa märkänä yli tuhat kiloa.
Pesimäpuuhissa olevaa kotkaa ei siis kannata häiritä, jos ei halua henkilöauton kokoista risukasaa niskaansa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti