Mitähän harjun takana on?

Pyörittyämme pari päivää Salamajärven kansallispuiston lähettyvillä olimme jo lähdössä toisaalle, mutta maisemanvaihdosta ei näyttänyt tulevan mitään.

Ensinnäkään sääennuste ei tarjonnut perusteita siirtyä yhtään mihinkään, ja toisekseen Harjuntakasen luonnonsuojelualue oli kuin huomaamatta noussut epävirallisen ranking-listamme kärkeen. Hassua sinänsä, koska vielä muutama päivä aiemmin emme tienneet edes paikan nimeä.

Vaikutti siltä, että Harjuntakanen saattaisi olla syrjäisin niistä kohteista, joita tällä reissulla voimme tavoitella. Ajoimme Muurasjärvelle ja sieltä hiekkatietä kohti Yölampea.

Jos Salamajärvellä ja Kotajärvellä olikin kivistä, ei Harjuntakasen ympäristökään tuottanut tässä suhteessa pettymystä.

Harjuntakasen reitit etenevät enimmäkseen polkuja ja umpeenkasvavia metsäautoteitä pitkin. En yleensä tykkää mennä teitä pitkin, mutta tällä kertaa asia ei oikeastaan vaivannut. Pikemminkin sitä alkoi arvostaa, että helppokulkuisia teitäkin oli tarjolla.

Alueen pohjakarttaan on merkitty muutama laavukin, mutta yleisesti ottaen ne ovat vaatimattomia tai ainakin pystytetty hassuun paikkaan. Suojaavat sateelta kuitenkin.

Häivähdyksen historiasta koimme kun patikoimme Jääkolulle, jossa edelleen seisoo ilmeisesti 1700-luvulta peräisin oleva rajakivi. En tiedä, mitä alueita kivi on aiemmin erottanut, mutta nykyään se taitaa toimia kolmen kunnan rajana.

Luonnonsuojelualueen pohjoisosasta löytyy myös messevän kokoinen siirtolohkare (kartassa lukee Imarrekivi). Se ei tosin enää ole yhtenäinen, vaan näyttää joskus haljenneen.

Itse tykkäsin Harjuntakasesta enemmän kuin aiemmista retkikohteistamme. Harjuntakanen tuntui jotenkin muita rauhallisemmalta paikalta, vaikka ei asialle ollut mitään perusteluita, ainakaan kartassa näkyviä.

Illaksi elämä johdatti meidät Nivalaan. Matkalla poikkesimme Huuhankallion näkötornilla.

Nivalassa arvostukseni hotellihuoneessa olevaa jääkaappia kohtaan lisääntyi. Puustellissa sellaista ei ollut, joten pakkasin avaamattoman sulatejuustopakkauksen pieneen muovipussiin, ja sujautin sen ulos ikkunalaudalle yöksi.

Aamuyöllä heräsin siihen, kun ikkunalaudalla pompittiin ja pidettiin meteliä. Varis yritti raivoisasti päästä juustoihini käsiksi hakkaamalla pussia nokallaan. Hätistelin linnun tiehensä, mutta eipä juustoja enää viitsinyt syödä. Aika röyhkeää käytöstä tuollainen.