Harmiksemme Itä-Suomeen oli kuitenkin luvassa epävakaista säätä, mahdollisesti jatkuvaa sadettakin. Sellainen syö kesälomafiilistä, vaikka asiaan yrittäisi kuinka suhtautua huumorilla.
Tulijärvelle menevä reitti vaikutti hyvältä, ja periltä löytyisi laavukin. Minkähänlainen paikka se on muuten?
Tiedustelin asiaa internetiltä, mutta sain vastaukseksi lähinnä helvettiin, paholaiseen ja mustiin enkeleihin liittyviä viittauksia. Olin ajatellut kesäloman alkajaiseksi jotain kevyempää.
Päätimme silti ajaa Poika-ahoon, joka sijaitsee Tulijärven polun varrella. Aikoinaan huonoon kuntoon päässyttä Poika-ahon tilaa on sittemmin tuunattu, ja nyt miljöö onkin aika hieno. Niityllä laiduntavat lampaat saavat paikan näyttämään jotenkin kotoisalta.
Kansallispuistosta on jonkin verran matkaa suuremmille teille, eivätkä liikenteen äänet kuulu metsään asti. Opaskylttien mainostamaa salomaista tunnelmaa on silti vaikea tavoittaa. Ehkä tämä johtuu siitä, että alitajunta muistuttaa puiston sijaitsevan keskellä vilkasta Suomea.
Kotajärveltä Tulijärven suuntaan jatkettuamme korviimme alkoi kantautua infernaalista jylyä. Ne mustat enkelitkö siellä nyt meuhkaavat?
Perille päästyämme yllätyimme hieman, kun missään ei ollut ristin sieluakaan. Järvellä lipui pari joutsenta, mutta enkeleitä ei näkynyt, paholaisesta nyt puhumattakaan. Selvästi mainettaan parempi paikka. Jäimme ruokailemaan.
Paluumatkalla tarkkailimme edelleen ympäristöämme kummajaisten varalta, mutta sellaisia emme kohdanneet. Vain suomalaiseen havumetsään muutenkin kuuluvia eläimiä kuten norppa...
... ja Pac-Man.
Jälkimmäiset ovat nykyään harvinaisia, mikä on harmillista. Kohtaamamme pallukka oli ehkä karannut jostain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti