Takaisin rajalle

Parin viikon takainen punkkihärdelli oli vielä tuoreena mielessä, kun mietimme kohdetta viikonloppuretkelle. Jollekin salomaiselle seudulle teki mieli, mutta mieluiten ilman punkkilisää.

Koska punkkitilannetta on vaikea ennustaa, aloin etukäteen syödä valkosipulipillereitä. En tiedä, karttavatko punkit oikeasti valkosipulia syönyttä ihmistä, mutta käsittääkseni valkosipuli tehoaa ainakin noitiin, joten toivoa on. Tuoreena syöty kynsilaukka tosin saattaisi olla pillereitä tehokkaampi karkotin.

Päädyimme joka tapauksessa tavoittelemaan itärajaa. Lähellä rajaa kulkeva Karhunpolku ja varsinkin sen Änäkäisen eteläpuolella menevä särkkäosuus vaikuttivat kiinnostavilta. Niinpä hyppäsimme lauantai-aamuna autoon ja otimme kohteeksi Jynkkälammen.

Vajaan kolmen tunnin jälkeen auto oli pysäköity Jynkkälammen ohi menevän tien varteen, ja me lähdimme talsimaan etelään kohti Tervasärkkiä ja Piilosensärkkiä.

Reitti eteni hienossa harjumaastossa, jota ympäröivät pienet lammet ja joenuomat. Alueella on muutamia vuosia sitten tehty harvennuksia, joiden ansiosta metsä oli nyt mukavan avaraa näyttämättä silti metsätyömaalta.

Jo alkumatkasta selvisi, miksi polun nimi on Karhunpolku, eikä esimerkiksi Hirvenpolku. Pehmeässä kangasmetsässä näkyi siellä täällä kontion tassunjälkiä. Jälkiä oli oikeastaan hämmentävän paljon, vaikka osittain ne tietysti olivat saman yksilön tekemiä.

Vaimo vierastaa karhuja, ja polun molemmilla puolilla olevat, kanssamme samaan suuntaan etenevät painaumat tuntuivat hidastavan kulkuamme.

Hetkeä myöhemmin meille tarjoiltiin lisää todisteita siitä, että isäntä itse oli käynyt tarkastamassa reitin kunnon.

Minusta havainnot olivat jännittäviä, mutta vaimon alahuuli värisi jo. En oikein tiennyt, miten asiaa kannattaisi käsitellä.

• No mikä se tuo nyt sitten on?
• Tuota noin... Se on... Niin, kyseessä selvästikin on joku lintu, mahdollisesti telkkä. On tainnut raukka lentää voimalinjaan.
• Mutta eihän täällä ole voimalinjoja!
• No sitten siihen on osunut salama. Näethän tuon, silmät punoittavat vieläkin.
• Minusta telkkä ei haise tuolta. Ei kai tämä ole tuore karhun kakka?
• Tuskin sentään. Mutta jos haluat, voin kävellä edellä. Olen syönyt valkosipulia, sen pitäisi tehota karhuihinkin.

Vaimo ei täysin jakanut innostustani, mutta matka kuitenkin jatkui.

Vääräkosken kupeesta löysimme uudehkon laavun, jota ei näkynyt kartassa. Siinä olisi ollut hyvä evästellä, mutta koska nälkä ei vielä vaivannut, käännyimme ympäri ja palasimme Jynkkälammelle. Sen rannallakin oli kiva nuotiopaikka ruokapöytineen.

Eväät syötyämme jatkoimme vielä Jynkänharjua pohjoiseen kohti Änäkäistä. Retkikartan mukaan reilun kilometrin päässä olisi jonkinlaiseksi nähtävyydeksi laskettavat talon rauniot.

Kyllähän metsästä jotain jäänteitä löytyikin, mutta ihan hiljattain siinä ei oltu torppaa pidetty. Suorakulmaisista muodoista näki, että rakennuksesta tosiaan on ollut kyse, mutta ilman parempaa tietoa paikasta olisi helposti kävellyt ohi.

Paluumatkalla tapasimme yhden hiidenkin, mutta täytyy sanoa, että niihin olen jo kyllästynyt. Hiisiä on Itä-Suomessa ihan liikaa! Mielestäni kantaa voisi harventaa.

En ole ihan varma, mitä seuraavassa kuvassa tapahtuu, mutta luulen, että vaimo yrittää säikytellä hiisiparkaa. Se ei yleisesti ottaen ole hyvä ajatus, koska joskus hiidet ovat äksyjä. Onneksi tämä yksilö ei piitannut vaimon ilveilyistä.

Mutta jos hiisiä onkin liikaa, punkkeja ei tavattu yhtään, eikä hyönteisten ininääkään juuri kuulunut. Onko ilmastonmuutos viemässä meiltä hyttysetkin?