maanantai 10. elokuuta 2015

Kopiotavaraa

Olihan meillä sellainenkin ajatus, että voisimme poiketa Herajärvellä, Kolilla. Tulimme kuitenkin lähteneeksi Kolvananuurolta Joensuun suuntaan, mikä johti siihen, että päädyimme seuraavana päivänä joensuulaiseen kopiotavaraan. Se löytyi Tuupovaaran kupeesta, Ilomantsiin menevän tien varresta.

Joensuun Herajärvi on Natura-alue, jolla kulkeva reitti näyttää kartassa kivalta, rantaa myötäilevältä polulta. Enimmäkseen polku kuitenkin etenee sekametsässä, eikä lyhyitä harjanneosuuksia lukuun ottamatta herättänyt meissä suuria tunteita. Aluetta vartioineet lampaat onneksi toivat kävelyyn vähän vaihtelua.

Retken parasta antia oli itse Herajärvi, jonka hiekkapohjaiset rannat näyttivät aurinkoisena päivänä hienoilta. Järven liepeiltä löytyykin kallioinen alue, jolta Herajärveä voi ihailla. Kallioiden nimeksi on tietysti annettu... Aivan, Koli.

Päivän toinen retkikohteemme oli Patvinsuon luoteispuolella oleva Pieni Ritojärvi. Se oli maastonsa puolesta mukavampaa kävellä, ja järven ympäri kulkevan reitin varrella oleva laavukin oli aika kiva. Myös Ritojärveltä Lieksan suuntaan menevä, harjua pitkin kulkeva tie oli hauska.

Lieksassa tapasimme tuttuja ja jatkoimme seuraavana aamuna kohti Kuhmoa. Tässä vaiheessa matkan suunnittelemattomuus alkoi hiukan haitata, mutta onnistuimme jotenkin luovimaan itsemme Jämäsvaaralle.

Jämäsvaaralla ei ole kunnollista rengasreittiä. Lähdimme kuitenkin liikkeelle vaaran itäpuolella sijaitsevalta P-alueelta, josta patikoimme Kaksilampisen laavulle ja sieltä takaisin Hiekan nuotiopaikalle.

Ihmettelin siinä hetken, että mistä paikan Hiekka-nimi oikein tulee, koska ranta oli pikemminkin kallioinen. Asia selvisi, kun tapani mukaan liukastuin märillä kivillä ja putosin polviani myöten veteen. Järvessä oli hiekkapohja.

2 kommenttia:

  1. Hera-sana järven yhteydessä taitaa tarkoittaa kirkasvetistä. Tiedän pari muutakin Herajärveä joissa on kirkas vesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahdollista. En tosin muista, että Kolin vieressä olevan Herajärven vesi olisi erityisen kirkasta, mutta voin muistaa väärinkin. Täytynee kiinnittää asiaan huomiota, kun osuu herapaikkojen kohdalle.

      Poista