lauantai 27. kesäkuuta 2015

Ei nimi paikkaa pahenna

Karttoja on hauska selata. Yleensä silmäilen niitä löytääkseni uusia paikkoja (kallioita, jyrkänteitä, harjuja yms.), joita kannattaisi käydä katsomassa. Tällainen voisi olla vaikkapa Porttilouhi, jossa täytynee joskus poiketa.

Kartoissa näkyy myös paikkoja, joihin ei välttämättä liity mitään ihmeellistä, mutta joilla on hauska nimi. Sellaisia on ympäri Suomea, mutta varsinkin Lapin paikannimistö on ihan oma lajinsa. Toisaalta aivan pohjoisimmat paikat on yleensä nimetty saameksi, joten niiden merkitys jää helposti ymmärtämättä.

Monet lapinsukuisista paikannimistä ovat jonkin sortin tekemiä:

  • Otuksennulkastama
  • Silmänpaistama
  • Härjänpaskantama
  • Kangerkongottama

Lienee myös tavallista, että paikalle annetun nimen takana on joku todellinen tapahtuma. Esimerkiksi nämä kuulostavat sellaisilta:

  • Ainoanpojanvaara
  • Kärpänkillerimaa
  • Huonontuurinkuusikko
  • Pyssynvääntämäselkä

Joskus paikalliset nimetkin ovat hauskoja, kuten Ivalojokeen etelästä laskevan haaran varrelta löytyvät "pankit" (kyse lienee joen törmistä):

  • Kolmenmontunpankki
  • Villipankki
  • Maailmanpankki
  • Karhupankki
  • Suupankki
  • Rovaniemenpankki

Sitten on paljon sellaisia nimiä, jotka vaan muuten kuulostavat erikoisilta:

  • Utkuputkunmaa
  • Tuotaveivinjänkkä
  • Seitsemänpaskanräme
  • Nuluspuksan tuore
  • Suksettomanlaki
  • Pahamaailma
  • Pirunpolkema
  • Muotrikkilehto
  • Mustapakkula
  • Piernakansarvi
  • Kaskankukkavaara
  • Kuhpakkivittikko
  • Katoslompolonkuolpuna

Oma suosikkini kuitenkin on Rosvohotti, jonka tarkan sijainnin olen jo unohtanut. Olisikohan tuo jossain Nunnasesta koilliseen?

4 kommenttia:

  1. Paikkatietoikkuna kertoo, että Rosvohotti on virtaveden osa Kittilässä, Kapsajoessa. Siinä Suksettomanvuoman yläpuolella :)
    Pohjoisen ihmiset ovat olleet luovempia paikkojen nimeämisessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä onkin, kiitos vinkistä! :) Juuri tuosta paikasta oli kyse, vaikka en muistanutkaan, että kyseessä itse asiassa on jokeen liittyvä nimi.

      Mietin aiemmin, että pitäisiköhän Rosvohottia käydä morjestamassa, mutta ei tuonne ihan lenkkareissa ainakaan kannata lähteä... Ehkä muualta löytyy parempia hotteja.

      Poista
  2. Meillä on täällä Oulussa mm. Hevonvitunsuo, ja Sodankylän Pomokairassa on tunturi, jolle pitää joskus kiivetä: olisi hienoa käydä huiputtamassa Kusipää. Ja kun olet etelän suunnalta Ouluun ajellut, lienet mennyt Terskanperän kautta.

    Kansalaisen Karttapaikan haulla on helppo katsoa, missä jokin paikka on. Minä kerran tutkin, montako Navettakangasta Suomessa on - olin lähiseudun kartalta löytänyt parikin sellaista aivan läheltä toisiaan. Niitä on Suomessa 64 ja näistä peräti 8 on Oulussa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllähän erikoisesti nimettyjä paikkoja löytyy sieltä täältä. Ja mikäpä sitä estää varsinkaan omaa tonttiaan nimeämästä haluamallaan tavalla. Tosin voi olla, että oma postinumero jää haaveeksi, jos nimi on ylenpalttisen hyvä... :)

      Poista