maanantai 23. kesäkuuta 2014

Kelaan

Suomen kesä etenee pelottavaa vauhtia. Juuri kun pimeä talvi jäänyt taakse ja ensimmäiset kesäreissut tehty, onkin jo juhannus ja pimeneminen alkaa taas. Ehkä tämä onkin hyvä syy viettää osa kesälomasta ennen juhannusta.

Oma lomani on palasina pitkin kesää. Seuraava pätkä on kahden viikon mittainen, joten sen aikana ehtii tarvittaessa hiukan pidemmällekin. Viime kesän Sylarna-kierroksesta jäi mukava jälkimaku. Tälläkin kertaa voisi ehkä suunnistaa jonnekin länteen.

Jostain syystä Ritsemin suunta kiehtoo minua. Kenties hienojen maisemien vuoksi ja siksi, että sieltä on helppo lähteä niin päiväretkille kuin pidemmille vaelluksillekin. Myös Norjan puolella oleva Sulitjelma vaikuttaa mielenkiintoiselta. Molempiin kohteisiin on pitkä ajomatka, mutta ei olennaisesti pidempi kuin Pohjois-Lappiinkaan.

Lueskelin pitkästä aikaa vaellusnet.com:in keskustelupalstaa. Yhdessä säikeessä puhuttiin Lapin reissuista ja siitä, voiko niihin kyllästyä. Itselleni niin ei ole vielä käynyt, vaikka olen viime vuosina polttanut Lapin kynttilääni molemmista päistä.

Sen olen kuitenkin huomannut, että retkeilyyn liittyvä arpominen on lisääntynyt, mikä lienee seurausta verrattain intensiivisestä Lapin-matkailusta. Kannattaako ajaa tuhat kilometriä suuntaansa päästäkseen räntäsateiseen tunturiin muutamaksi päiväksi?


Viimeisimmän reissun paluuosuudella itäinen Suomikin (Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa) näyttäytyi sateesta huolimatta hienona. Tunturit puuttuvat, mutta maasto on paikoin samalla tavalla karua kuin Lapissakin. Saattaisikin olla hyvä, jos Lapin hulluus vaihtuisi johonkin lievempään Itä-Suomen tautiin.

Kokeilin Lemmenjoella ensimmäisen kerran keväällä hankkimaani uutta makuualustaa. Patja oli kyllä mukava, eikä sen täyttäminenkään vaatinut ylimaallisia ponnisteluita. En myöskään havainnut minkään rapinoiden haittaavan yöunta.

Täyspitkän ilmapatjan (ja varsinkin kahden) täyttäminen pienehkössä teltassa on kuitenkin ihan oma ohjelmanumeronsa. Kevytrakenteista patjaa täytyy myös käsitellä hiukan varovaisesti, tai siltä ainakin tuntuu. Lieköhän kukaan saanut NeoAiria polkemalla rikki?

Eväiden suhteen mentiin pääosin entisten nuottien mukaan, mutta rinkan leipätaskuun löytyi uusi tuote. Ostimme nimittäin Kuusamon Prismasta (vahingossa) "luomunäkkileipää", joka oli paitsi erinomaisen maukasta myös helppoa syödä ilman mitään lisukkeita.


Oikeastaan kyseessä on jonkinlainen näkkileivän ja hapankorpun risteytys, ja sitä myydään ainakin auringonkukansiemen- ja juustoversioina. Siemenillä höystetyt leivät olivat yllättäen maukkaampia.

Valitettavasti tuotteen nimi katosi paketin myötä, enkä pikaisesti kuuklaamallakaan löytänyt siitä tarkempaa tietoa. Läpinäkyvässä muovikelmussa myytävät leivät eivät olleet lajinsa edullisimpia (kymmenkunta palasta sisältävä paketti maksoi 3 - 4 euroa), mutta päätynevät reppuun jatkossakin.

4 kommenttia:

  1. Saman valituksen esitän minäkin: miksi kesän valoisimman kohdan täytyy olla jo oikeastaan alkukesästä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta suomalainen voi lohduttautua sillä, että ainakin Lapissa on vielä elokuun alussa valoisaa ~vuorokauden ympäri. Todennäköisesti on aika lämmintäkin, mutta hyttyset kiusaavat vähemmän kuin kesä-heinäkuussa!

      Kyllä tästä vielä hyvä kesä tulee, kun sinne asti selvitään.

      Poista
  2. Näkkäri oli Dr. Karg -luomunäkkäriä. Makuvaihtoehtoja on kaksi eli speltti&juusto sekä kolmen jyvän. Myydään ainakin Prismoissa, joissa hinta 3,95 € / 200 g pakkaus.

    Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli! Itse asiassa ostinkin sitä tänään Prismasta ihan vaan selvittääkseni leivän tyypin. Tosin kyllähän ne leivät tulevat myös syötyä... :)

      Poista