Osa Karhunpolusta menee teitä pitkin, mutta Kitsin itäpuolella näytti kartan mukaan olevan kivan oloinen polkuosuus. Ehtisimmeköhän pikaisesti poiketa siellä?
Käännyimme Ilomantsin ja Lieksan väliseltä 522-tieltä erkanevalle 5223-tielle, joka vie... hetkinen... Inariin!? Onko tämä painovoimalingon ansiota?
Kävi kuitenkin ilmi, että kyseessä on väärä Inari. Emme antaneet asian häiritä, vaan ajelimme Vilponkankaan kautta kohti paikkaa, josta olimme ajatelleet loikata polulle.
Jo muutaman sadan metrin jälkeen maasto muuttui hienoksi soraharjuksi.
Kolmen kilometrin päässä olisi laavu, jonka jälkeen polku siirtyisi taas tielle. Laavu soveltuisi siten retkemme kääntöpisteeksi.
Vähän ennen laavua huomasin maassa jotain värikästä. Oh... miesten kalsarit!
Näky mietitytti minua. Kuka luopuisi alushousuistaan vapaaehtoisesti kesken vaelluksen? Niin, tuskin kukaan.
Mitä enemmän asiaa mietin, sitä selvemmältä kaikki näytti: kulkija oli päätynyt pedon uhriksi. Mitä ilmeisemminkin karhu oli syönyt miehen niin tarkkaan, että vain kalsarit olivat jääneet jäljelle.
Housujen vieressä näkyi myös jotain painaumia, todennäköisesti kamppailun jälkiä. Vaeltajan loppu on ollut kauhea.
Tapansa mukaan vaimo epäili tapahtunutta, vaikka todisteet olivat ilmiselvät. Tuntui joka tapauksessa hyvältä, että Särkkäjoen laavu kirveineen oli vain kivenheiton päässä.
Karhunpolku kulkee siinä määrin idässä, että Kaukolla ei ole ilmaan asiaa. Teijo sen sijaan voi hiukan kokeilla propellejaan.
Harmillisesti pienikin tuuli vaikeuttaa lennättämistä. Vaikka Teijo ei voi häiriintyä GPS- tai kompassihäiriöiden vuoksi, kova tuuli voi viedä sen mennessään, eikä kevyt kopteri jaksa lentää vastatuuleen.
Toki kopteri tulee aina jotenkin alas, mutta huonolla tuurilla se jää kukkumaan korkean puun latvaan, mikä vaikeuttaa pelastusoperaatiota.
Kertaalleen minun täytyikin napata Teijo ilmasta kiinni, jotta se ei olisi lentänyt tuulen mukana pois. Valitettavasti Teijo ei itse ymmärtänyt tilanteen vakavuutta, vaan se puri minua sormeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti