Aina asiat eivät etene suunnitellusti, eivät tälläkään kertaa. Pallaksentien pienehkö P-paikka oli ahtaan oloinen, ja varsinkin lähtöä odottava 10 - 20 moottorikelkan jono hämmensi meitä. Pitäisiköhän sittenkin kokeilla jotain toista reittiä?
B-suunnitelmaa ei varsinaisesti ollut, mutta onneksi sellainen syntyi nopeasti. Jatkoimme autolla kohti Raattamaa, Ketomellaan asti. Ounasjoen ylittävän sillan kupeessa on tilava parkkipaikka, josta pääsisi helposti ainakin Hietajärven suuntaan.
Hietajärvi ympäröivine mäntymetsineen on kyllä hienoa seutua. Mella tarkoittanee jonkinlaista hiekkaharjannetta tai -törmää, mikä kuvastaakin maastoa hyvin, vaikka yksityiskohdat eivät lumen alta näykään.
Venytimme menomatkaamme nousemalla tunturin rinnettä Seiposelle asti. Hanki ei tässä vaiheessa enää ollut kantavimmillaan, mutta huoltokelkan jäljissä oli hyvä lompsia.
Lumikengät tuntuivat tähän ympäristöön juuri oikealta varusteelta. Olen joskus hiihdellyt samoilla kulmilla tunturisuksien kanssa, mutta eteneminen kumpuilevassa maastossa puiden keskellä oli vähän hankalaa.
Ylempänä tunturissa lunta oli paikoin niukalti. Kylttiä tavatessani mieleeni muistui, ettemme ole koskaan käyneet Tappurin tuvalla. Asia täytyy joskus korjata.
Etelän suunnassa tunturijono erottui Pallakselle asti...
... ja idempänä näkyi lisää paljakkaa; kenties Kalmakaltion lähituntureita tai Norjan puolella olevia töppäreitä. Näkymää on yllättävän vaikea sijoittaa karttaan, kun ei ihan tarkkaan muista, mihin suuntaan kuva on otettu.
Paluumatkalla pysähdyimme Hietajärven kodalle syömään eväitä. Kyseessä ei ole Suomen ainoa Hietajärvi, mutta epäilemättä yksi kauneimmista, vaikka edustavimmillaan paikka onkin kesällä.
Kävi taas niin, että ruokailimme pöydällä istuen, tällä kertaa tosin vahingossa. Vähän huono tapa, mutta uskon meidän pääsevän siitä eroon viimeistään sitten, kun lumet sulavat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti