Lyhyen pähkäilyn jälkeen Tiilikkajärvi alkoi kuitenkin kiehtoa enemmän. Etenkin Tiilikkajärven pohjoisosa pitkine niemineen kiinnosti, ja löytyisihän sieltä Kosevan autiotupakin, jossa olisi suojaisaa evästellä.
Toisaalta tiedossa oli, ettei pohjoispään pysäköintialueelle menevää tietä aurata. Se voisi olla ongelmallista, jos tien varressa olevat paikat ovat täynnä.
Lopulta päädyimmekin tavoittelemaan alueen eteläpäätä ja Sammakkotammen P-paikkaa. Autiotuvasta joutuisimme tällöin luopumaan, mutta onneksi ilma oli melko keväinen, vaikka aurinko ei ihan toivotusti paistanutkaan.
Käytännössä valinta myös tarkoitti, että lumikenkäilisimme Uiton kierron, jonka viime alkusyksynä kuljin itsekseni.
Menomatka eteni järven länsipuolta. Paikoin hanki miltei kantoi, mutta yleensä ei. Hiukan yllättäen reittiä ei yksittäistä hiihtäjää lukuun ottamatta oltu juurikaan menty.
Kulkiessani mietin, onko soveliasta lumikenkäillä toisen tamppaamassa hiihtourassa. Se helpotti omaa kulkemista, mutta jos hiihtäjä palaisi samaa reittiä takaisin, voisi olla mukavampaa sutia vanhaa uraa pitkin.
Onneksi suuntamme erkanivat muutaman sadan metrin jälkeen, joten asiaa ei tarvinnut enää pohtia.
Rantakausi ei ollut vielä Venäjänhiekalla alkanut. Vaikka ilma oli vuodenaikaan nähden lämmin, viileähkö tuuli puhalsi järveltä. Vaimo ehdottikin, että laavun puuttuessa ruokailisimme katetussa puuvajassa.
Vaja olisi ollut mukavan suojainen, mutta torppasin ehdotuksen myyräkuumeriskiin vedoten, vaikka minulla ei ollut hajuakaan, voiko myyräkuumeen saada talvella. Jatkoimme Uiton kämpälle.
Kämpän pihapiiristä löytyy nuotiopaikka, joka kuitenkin oli lumen peitossa. Emme yleensä ruokaile pöydällä istuen, mutta tällä kertaa teimme poikkeuksen. Onneksi puut hiukan suojasivat tuulelta.
Kuka voisi piileksiä syrjäisen tuvan pihapiirissä? Aivan, esimerkiksi vankikarkuri. On varmaan ärsyttävää, jos yrittää vältellä ihmisiä, ja sitten turhankävelijät tunkeutuvat samalle reviirille syömään eväitä.
Minimoidaksemme riskit poistuimme paikalta. Paluumatka eteni sukkelasti moottorikelkan jälkeä seuraten. Retkemme lopussa aurinkokin alkoi kurkkia pilvien lomasta.
Uiton kierto on lumisena aikanakin mukava reitti, mutta talvista päiväretkeilyä ajatellen Tiilikkajärvi on aavistuksen kaukana. Ajomatkoihin menee Kuopiosta miltei pari tuntia suuntaansa.
Kotiin palattuamme koin hämmentävän hetken, kun löysin Kaukon propelleista pitkän hiuksen. Miten hius oli sinne joutunut? Oliko Kauko kenties tavannut piileskelevän karkurin? Vai oliko se käynyt salaa naisissa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti