- Hyvää hääpäivää, rakas!
- Oi, kiitos samoin!
- Päätin tällä kertaa muistaa sinua materian sijasta pienellä lomamatkalla.
- Jännittävää! Luin juuri netistä, että esimerkiksi Kanariansaarilla on paljon patikointireittejä. Vai oletko jo varannut matkan jonnekin toisaalle?
- Oikeastaan olin ajatellut, että lähtisimme Varpaisjärvelle! Siellä paistaa aurinko, ja voisin viedä sinut Hirviladulle. Tein meille eväsleipiäkin.
- Ahaa. No, ainakin sinä yrität kovasti.
Toiveissa oli, että Hirvilatua voisi viikon takaisen Kuutamohiihdon jälkeen edetä niin luistellen kuin perinteisellä tyylilläkin. Vilkaisimme silti ennen lähtöä Lukkarilan kyläyhdistyksen nettisivuja, joilla mainittiin, että ladulle on nyt vedetty vain pertsaura.
Tammikuussa syntyneen muistikuvani mukaan latupohja on kuitenkin kohtuullisen leveä, joten siinä mahtuisi myös luistelemaan, ainakin 150-senttisillä Mini-Yokoilla. Lähdimme siten matkaan luistelusuksien kanssa.
Perille päästyämme tuijotimme latua hetken.
Pertsaura oli tosiaan öisen lumisateen jälkeen ajettu, mutta keskelle latupohjaa. Lumen alta erottuivat vanhemmat, molempiin suuntiin menevät urat, joiden väliin tuorein ura oli vedetty.
Käytännössä ratkaisu tarkoitti, ettei latupohjalla voinut luistella. Reunimmaiset, lumen alla olevat urat olivat jäässä ja siten muhkuraiset, eikä keskimmäistä uraa tietysti muuten sopinut sotkea.
Vaimo hieman epäröi hiihtämistä, koska arveli sen tarkoittavan 20 kilometrin tasatyöntöä. Pienen maanittelun jälkeen lähdimme kuitenkin lykkimään latua myötäpäivään.
Kapeaa kelkkauraakin joutuu joskus luistelemaan kilometrikaupalla, joten luksustahan tämä siihen verrattuna on. Olimme sitä paitsi varustautuneet kombimonoilla, joten pertsakin onnistuisi välttävästi.
Ensimmäisen ylämäen selvitettyämme eteneminen muuttuikin ihan mukavaksi. Latu-ura oli liukas, eikä pitovoiteiden puuttuminen haitannut lainkaan. Tervatun suksen pohjaan tarttuva lumi olisi todennäköisesti ollut suurempi ongelma.
Reilun tunnin lykittyämme saavutimme Oskarin kodan, jossa muutama viikko aiemmin piipahdimme lumikenkäillen.
Tällä kertaa kota ei ollut lämmin, mutta miedon ulkoilman vallitessa ihan mukava silti.
Kodan ohella myös muu Hirviladun infrastruktuuri on ensiluokkaista. Hirvitorneja on runsaasti, ja vaikka osa niistä tarjoaa vain välttämättömimmän perusvarustelun...
... ladun kupeessa näkyi myös highend-torneja, joissa ei ole tingitty mistään. Jos harrastaisin metsästystä, en tyytyisi vähempään.
Vaimokin taisi lopulta arvostaa saamaansa lahjaa, enkä usko, että Kanarianmatka olisi yhtään lisännyt onnellisuuden määrää (omaani ainakaan).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti