Aakeelta jojen varteen

Toisinaan mietin ihan tosissani, että pitäisiköhän vaimoa hemmotella pienellä kaupunkilomalla. Siis sellaisella oikealla kaupunkilomalla, jossain Kuhmoa tiheämmin asutetussa kaupungissa. Herättelin asiasta keskustelua.

• Kuule, meillähän on vielä hiukan lomaa jäljellä. Haluaisitko kenties lähteä vielä jonnekin?
• Joo! Minä haluaisin Keihäsjoelle!
• Keihäsj... Ehm!? Onko kaikki hyvin?
• Toki. Tähän aikaan vuodesta siellä voisi olla hyvä mennä lumikengillä.
• Se on kyllä totta. Keihäsjoelle!

Rouvan vastaus hämmästytti minua, mutta läpsyteltyäni itseäni poskille olin valmis luopumaan omasta suunnitelmastani. Niinpä suuntasimme jälleen kerran kohti Juukaa ja Mataran kylää. Pysäköimme auton Panjantien varteen, josta oli helppo siirtyä suoraan lumelle.

Tällä kertaa päätimme aluksi lompsia kaakon suuntaan, Juuanharjulle. Kumpuileva, soiden ja pienten lampien ympäröimä harjanne voisi aurinkoisena päivänä olla hieno.

Auringonpaiste tuntuikin messevältä, mutta lumikenkäilyä ajatellen olosuhteet harjulla eivät olleet optimaaliset. Etelä- ja länsirinteiltä lumi oli paikoin sulanut kokonaan, ja muualla hanki upotti aika lailla.

Saavuttuamme hakkuuaukean laitaan päätimme kokeilla, olisiko avarammassa maastossa parempi kävellä.

Ja kas... aukeallahan hanki kantoi oikein hyvin. Voisi ajatella, että aurinko pehmittäisi hangen hetkessä, mutta kohtalaisesti puhaltanut tuuli ilmeisesti esti lumen pintaa sulamasta.

Hakkuuaukeilla on nykyään huono maine, mutta lumikenkäilyyn ne kyllä soveltuvat mainiosti. Sopivasti kumpuilevassa maastossa on kiva kävellä, ja jos ei katso liian kauas, voi melkein kuvitella olevansa tunturissa.

Parhaaseen lopputulokseen pääseekin, kun laahustaa pää painuksissa omia jalkojaan tuijottaen. Tällöin on avuksi, jos repusta löytyy eväiden, juomapullojen ja varavaatteiden lisäksi ainakin kuvauskopteri (mieluummin kaksi) lukuisine akkuineen sekä järjestelmäkamera, jonka voi vaikutuksen tehostamiseksi ripustaa kaulaankin.

Soita ja aukeita kierreltyämme suuntasimme lopuksi Keihäsjoelle ja sen varressa olevalle autiotuvalle, joka oli retkemme varsinainen kiintopiste.

Kyseessä lienee yksi pienimmistä autiotuvista, joissa olemme käyneet, mutta se soveltuu silti hyvin päiväretken taukopaikaksi. Ja kyllä siellä vieraskirjan mukaan joskus yövytäänkin.

Lumikenkäily huhtikuisilla hangilla tuntuu talven jälkeen melkein uudelta lajilta. Eväät syötyämme kävinkin vielä kastelemassa jalkani joessa, minkä jälkeen palasimme hiukan mutkitellen takaisin autolle.

Lapissa oli edellisellä viikolla hienoa, mutta tällaiset lähikohteetkin ovat parhaimmillaan oikein mukavia. Näitäkin hetkiä voinee kesän sateisina päivinä muistella.

Linkki videoon